Sveitsin kansa osoitti taas kulkevansa Euroopan islamisaation vastaisessa taistelussa kärkijoukossa. Kansanäänestysten kautta kansalliskonservatiivinen Sveitsin kansanpuolue on jo menneinä vuosina saanut maan turvapaikkapolitiikkaan sekä keskusteluun kansallisesta identiteetistä aimo annoksen realismia verrattuna Suomen konsensuskeskeiseen hyssyttelyyn. 60 % äänestäneistä ei halua Sveitsin kauniiden maisemien peittyvän aggressiivisen näköisistä ja islamin mahtia symboloivista minareeteista. Seuraava kysymys onkin, mihin toimiin islamisaation edistäjät Sveitsin maltillisissa puolueissa, kirkoissa sekä elinkeinoelämässä aikovat ryhtyä? Todennäköistä ovat useat valitukset kansallista mandaattia vailla oleville elitistisille sekä ylikansallista tyranniaa edustaville tahoille kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle sekä YK:lle.
Keskustelu Sveitsin minareettikansanäänestyksestä on ollut hyvin puolueellinen Sveitsin ulkopuolisissa lehdissä. Ruotsin lehdissä reaktio oli suorastaan hysteerinen, mikä ei ole ihme, sillä Ruotsi on Euroopan sairain maan hylättyään oman kulttuurinsa ja identiteettinsä. Suomessakin Helsingin Sanomat lähti perjantaisessa pääkirjoituksessaan täysin hakoteille alkaessaan lässyttää suvaitsevaisuudesta sekä islamin demonisoinnista. Kansanäänestyksessä ei ole kyse muslimeiden oikeuksien rajoittamisesta vaan siitä, että Euroopassa on ollut kristillinen kulttuuri vuosisatoja. Kristillis-länsimainen identiteettimme ei kestä sitä, että jokaisessa kadunkulmassa komeilee orientaalinen moskeija kymmenien metrien korkuisine minareetteineen, josta huudetaan epämääräisiä rukouskutsuja.
Islam ei ole millään muotoa eurooppalainen kulttuuri tai uskonto. Euroopan ainoat islamenemmistöiset maat Bosnia ja Albania omaksuivat aikoinaan ottomaanivalloittajien uskonnon. Nämäkin alueet olivatkin siis alunperin kristikuntaan kuuluvia. Islamin kulttuurilliset sekä tieteelliset ansiot ovat kyseenalaisia. Islamilaisen kulttuurin tieteellisiä ja taiteellisia valmiuksia ovat aina rajoittaneet tiukat uskonnolliset lait ja säädökset. Tämän vuoksi islamilainen maailma ei ole saanut tuotettua käytännössä mitään uutta mm. matematiikan tai tähtitieteen saralla. Islamilaisen kulttuurin taiteelliset saavutukset ovat eurooppalaisella mittapuulla surkeita. Islam kieltää musiikin sekä Allahin kuvaamisen kuvataiteen keinoin. Tämä surkastutti koko islamilaisen taiteen. Islamin kyvyttömyyttä ilmaista itseään musikaalisesti voidaan vain verrata eurooppalaisiin säveltäjiin kuten Bachiin, Händeliin, Mozartiin ja Chopiniin, joiden teoksissa toistuvat monet kristilliset teemat. Lisäksi Euroopan kuvataiteen saralla aina valistusaikaan asti raamatulliset aiheet olivat dominoivia.
Islamisaatio on todellinen uhka Euroopalle. Islam ei ole rauhan uskonto, vaan lähtökohtaisesti aggressiivinen sekä ekspansioon pyrkivä poliittis-uskonnollinen liike. Islam on kaikin puolin kokonaisvaltainen elämäntapa, joka kahlitsee ihmisen tiukkaan muottiin. Tätä eivät vihervasemmistolaiset islamin nuoleskelijat ymmärrä. Kristinusko kävi valistuksen läpi jo satoja vuosia sitten, jolloin kirkko menetti otteensa maallisesta vallasta. Euroopassa tieteellinen maailmankatsomus löi itsensä läpi jo 1600-luvulla ja tieteen voittokulku päällimmäiseksi auktoriteetiksi tapahtui viimeistään 1800-luvun lopussa kaikkialla Euroopassa. Islam ei ole käynyt läpi samaa prosessia. Monet muslimit elävät vielä keskiaikaishenkisessä unessa, jota hallitsevat harhaluuloiset käsitykset "vääräuskoisista", "pyhästä sodasta", "sionistisista ristiretkeilijöistä" jne. Vihervasemmistolaiset ovatkin luoneet epäpyhän allianssin islamin kanssa, joka sotii kaikkia periaatteita vastaan, mitä nämä ns. suvaitsevaiset ja tiedostavat tahot edustavat.
Perussuomalaisten on syytä aktivoitua islamisaatiokysymyksessä. Muslimien määrä on Suomessa noussut noin 50 000 henkilöön, sen ollessa vielä 90-luvun alussa joitakin satoja. Euroopan esimerkkien mukaan muslimien määrän kasvaessa vaatimukset lisääntyvät. Ensimmäiseksi vaaditaan omia uimavuoroja. Sen jälkeen ovat vuorossa omat koulut, omat moskeijat ja omat säännöt sille, miten viranomaiset saavat kohdella muslimeja. Monissa Euroopan maissa ollaan jo siinä vaiheessa, jossa minareettien rakentamisen lisäksi vaaditaan omia lakeja islamilaisen Sharia-käytännön mukaan tai valtion tunnustavan islamin viralliseksi valtion uskonnoksi. Tätä ei saa tapahtua Suomessa. Suomi on kristillisiin ja humanistisiin arvoihin perustuva länsimaa, josta ei saa koskaan tulla islamilaista maata. Mannerheimin miekantuppipäiväkäskyn hengessä meidän eurooppalaisten ei ole syytä laittaa miekkaamme tuppiin ennen kuin maanosamme on vapautettu islamin uhan alta.
