torstai, 31. joulukuuta 2009

Rikolliset turvapaikanhakijat ulos maasta

Suomen uuden vuoden viettoa varjostaa järkyttävä Kosovon albaanin, joka tuli Suomeen turvapaikanhakijana 1990, tekemä teurastus yhdessä maamme suurimmista kauppakeskuksista. Espoon Sellossa tapahtunut viiden ihmisen mielipuolinen teloitus omaa myös maahanmuuttopoliittisen ulottuvuuden. Kyseessä oli kieltämättä yksittäistapaus. Joka viikko maahanmuuttajataustaiset henkilöt tuskin käyvät ampumassa ostoskeskuksissa ihmisiä. Suvaitsevaisto onkin jo aloittanut rummutuksen väkivaltakulttuurimme sekä rasismimme vaikutuksesta ampujan barbaariseen tekoon. Ibrahim Shkupolli ei kuitenkaan ollut onneton suomalaisen rasismin uhri. Päinvastoin hän oli paatumaton taparikollinen, joka oltiin tuomittu mm. lukuisista ampuma-aserikoksista sekä määrätty lähestymiskieltoon ex-tyttöystävänsä uhkailusta. Tämä suomalaisen monikulturismin helmi olisi pitänyt potkaista takaisin Balkanille viimeistään 2007, kun hänet jälleen kerran tuomittiin ampuma-aserikoksesta. Ibrahim Shkupollilla ei ollut edes Suomen kansalaisuutta, mikä olisi tehnyt karkoittamisen helpoksi. Kosovon nykyinen tilanne osoittaa minkälaisten ihmisten kanssa olemme tekemisissä. Kosovo on kolmas maailma Euroopassa. Maa on sekasortoinen, anarkistinen ja läpikorruptoitunut. YK:n todellisuudesta vieraantuneet edustajat väittivät maan itsenäisyysjulistuksen jälkeen sen muodostavan tulevaisuudessa mallimuslimivaltion. Tämän päiväinen isku osoitti kuinka kaukana tämä lausunto oli todellisuudesta. Samaan aikaan muut Euroopan valtiot, mm. Saksa, karkoittavat kymmeniätuhansia albaaneja takaisin Kosovoon Suomeen taas suojellessa ulkomaalaisia rikollisiaan.

Välittöminä toimenpiteinä tarvitaan karkoituskäytännön kiristämistä. Muutama vakava rikos pitäisi jo johtaa välittömään karkoitukseen. Ihmisoikeuspelleilijät haluavat jatkuvasti vaarantaa suomalaisten turvallisuuden hyysäämällä ulkomaalaisia rikollisia kuten Ibrahim Shkupollia. Tämän on loputtava. Suomi on suomalaisten maa, joka toivottaa tervetulleeksi ahkerat sekä työteliäät ulkomaalaiset. Ibrahim Shkupollin kaltaisista rikollista sekä terroristeista päinvastoin pitäisi päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Matti "anteeksi muslimit pilakuvista" Vanhanen taas ei näe muuta ongelmaa kuin aseiden määrän Suomessa. Onneksi tämän despootin valtakausi on päättymässä. Jäämme odottamaan sisäisestä turvallisuudesta vastaavan ministeri Holmlundin reaktiota. Toivottavasti hänen analyysinsa tapahtuneesta ei vastaa ylen, hesarin eikä despootti-Vanhasen poliittisesti korrektia linjaa.

Välitän vielä syvät osanottoni uhrien omaisille sekä toivotan kaikille oikein hyvää uutta vuotta.