Brexit on ensimmäinen askel Euroopan kansojen vapautumisessa EU:n ikeestä

Olen iloinen, että elän tänä aikana, jolloin saan todistaa Euroopan kansojen kurjistumisen lähteen Euroopan unionin hajoamisprosessin käynnistymisen Brexitin myötä. Britannia,etenkin Englanti, on maailmanhistoriassa esiintynyt pioneerina lukemattomin tavoin mm. demokratian, tieteen, taiteen ja kulttuurin edistäjänä. Britannia on toiminut vuosisatojen ajan Euroopan valona ja maan tämänpäiväisen kansanäänestyksen myötä Euroopan uuden nousun siemen on versonnut vanhalla mantereella. Britannian kansan suvereeni päätös irrottautua kansoja taannuttavasta Euroopan Unionista on voitto liberaaliglobalistisesta eliitistä, papukaijamaisesta konsensumediasta, investointipankeista ja ja muista tahoista, jotka ovat vuosikymmenten ajan halveksuneet tavallisten eurooppalaisten etua ja toiveita. 

On tosiasioiden kieltämistä väittää, että Suomen ääni kuuluu EU:ssa paremmin. Mikään ei puhu sen puolesta, että Suomi olisi yli 20 vuoden EU-jäsenyyden aikana saanut jollain tavalla äänensä kuuluviin EU:ssa maalle keskeisissä kysymyksissä. Suomi on noudattanut pääministeri Paavo Lipposen ajoista lähtien säälittävää sylikoira EU-politiikkaa samalla, kun esimerkiksi Tanska ja Ruotsi ovat jättäytyneet pois EU:n haitallisimmista hankkeista (euro, yhteinen oikeus- ja maahanmuuttopolitiikka). Suomi on siis pohjoismaista eniten EU-ytimeen koittanut pyrkiä ja on tällä hetkellä ylivoimaisesti koko pohjolan alisuorittaja talouskasvussa. EU-jäsenyyden varjolla Suomessa on uskottu, että kaikki paranee itsestään, mutta näinhän se ei ole. EU-jäsenyys, etenkin euroalueeseen kuuluminen, on turruttanut suomalaiset olemaan tekemättä tarvittavia muutoksia talous- työllisyys- ja sosiaalipolitiikassa. 

Perussuomalaisten EU-linjaa pitää muokata. Puolueen on palattava sille EU-kriittiselle linjalle, joka vallitsi ennen perussuomalaisten hallituskautta. Soinin-Terhon Brexitiä vastustava ja EU:ta myötäilevä linja pitää muuttua EU-vastaiseksi, jonka airuena Ps-nuoret ovat kunnioitettavasti toimineet.

Turvapaikkapolitiikka Suomessa ja pohjoismaissa

On huolestuttavaa, että verovaroilla rahoitettu Yle levittää jatkuvasti propagandaa maahanmuuttajien tai Suomen kansalaisten perheenyhdistämisistä. Ainoana pohjoismaana Suomi ei ole ulottamassa eduskunnan pian hyväksymässä lakimuutoksessa toimeentuloedellytystä perheenyhdistämissä oman maan tai muiden pohjoismaiden kansalaisiin, eikä lakimuutoksessa esitetä perheenyhdistämisdirektiivin sallimien asunto-, asumisaika-, aviopuolisoiden ikäraja- tai kielitaitoedellytysten käyttöönottoa. Norja, Ruotsi ja Tanska ovat lyhentäneet kansainvälisen suojelun nojalla myönnetyt oleskeluluvat turvapaikan saaneiden kohdalla 3 vuoteen ja toissijaista suojelua saaneiden tapauksessa 1 vuoteen. Lupien päätyttyä nämä maat myös aikovat tarkistaa systemaattisesti tarpeen kv-suojelun jatkamiselle. Vain Suomi jatkaa pohjoismaista 4 vuoden luvan myöntämistä kummallekin kategorialle, eikä ole selvää aiotaanko jatkossakaan peruuttaa lupia, vaikka tarvetta kv-suojelulle ei olisi. Suomen turvapaikkapolitiikka onkin jäämässä sekä perheenyhdistämisten että oleskelulupien osalta yksiselitteisesti pohjoismaiden löysimmäksi.


Se, että Suomen kansallisen lainsäädännön tiukkuus ei vastaa muita pohjoismaita, ei selity vain sillä, että Tanskaa ei sido EU:n oikeus- ja sisäasiat ja Norja ei ole jäsenenä EU:ssa. Nämä tekijät antavat näille kahdelle maalle vain aavistuksen enemmän liikkumatilaa säädettäessä perheenyhdistämisistä ja oleskeluluvista. Euroopan ihmisoikeussopimus, Geneven pakolaissopimus ja muut kansainvälisen suojelun tarjoamiseen velvoittavat yleissopimukset sitovat Tanskaa ja Norjaa yhtä lailla. Suomen hallituksen löysä turvapaikkapolitiikka alkaa näyttää yhä erikoisemmalta, kun sitä vertaa Ruotsiin, jossa nykyisellä vihervasemmistohallituksella on tiukempi tp-linja kuin Suomella. Ruotsi on perinteisesti edustanut EU:ssa liberaaleinta maahanmuuttopolitiikkaa, mutta Suomi on nyt perinyt tämän kyseenalaisen tittelin länsinaapuriltaan.


Poliittinen tahto tai sen puute on määrittävänä tekijänä siinä, miten tiukkaa turvapaikkapolitiikkaa kukin maa harjoittaa. Suomen hallituksella ei tähän asti ole ollut paljoa motivaatiota saattaa ulkomaalaiskäytäntöjä yleispohjoismaiselle tasolle, koska maahanmuuttopolitiikka ei ole hallituksen prioriteettilistan kärjessä. Hallituksen tekemät maahanmuuttokiristykset on tarkoituksella jätetty mahdollisimman minimaalisiksi.  Kansainvälisen suojelun nojalla annettujen oleskelulupien ja perheenyhdistämisten suhteen Suomi tarvitsisikin vielä huomattavasti enemmän tiukennuksia Norjan, Ruotsin ja Tanskan tapaan. Tarvittavat toimet olisi saatava Suomessa aikaan ennen kuin rajatarkastukset loppuvat Ruotsilla ja Tanskalla marraskuussa, sillä vain näiden maiden rajatarkastukset pitävät turvapaikanhakijatilanteen Suomessa tällä hetkellä stabiilina.