Arkiston helmiä vuodelta 1996

Espanja esitti tänään 25.6 virallisen avunpyyntönsä muille EU-maille pankkisektorinsa tukemiseksi. Maan on arvioitu tarvitsevan "vaatimattomat" 100 miljardia euroa pelastaakseen romahtamisen partaalle joutuneet pankkinsa. Kuvetta joutuvat kantamaan pääosin Pohjois-Euroopan maat, jotka ovat tulleet Espanjalle tutuiksi rahoittajiksi maan EU-jäsenyyden ajan. Verkkouutisten arkistosta löytynyt artikkeli lokakuulta 1996 kuvaa hyvin Espanjan rahan lypsäämiskykyä muilta yhteisön jäsenmailta. Artikkelin mukaan Espanja oli eräs EU:n taitavimmista neuvottelijoista, vaikka maa oli tuolloin ollut vasta 10 vuotta yhteisön jäsen. Maalla oli tapana kyseenalaistaa EU-jäsenmaiden väliset neuvottelut viime hetkellä, jolloin muiden jäsenmaiden oli ollut pakko tulla Espanjan kantoja vastaan, jottei yhdentymisen uskottavuus olisi kärsinyt median silmissä.

Verkkouutisten artikkelissa kerrotaan, miten Espanjan tultua EU:hun yhteisön rahavirrat olivat valuneet kasvavissa määrin etelään päin. EU:n aluepolitiikan varat kaksinkertaistettiin 1988 pitkälti oliivimaiden eduksi. EU oli ilmeisesti pyrkinyt rahalla lahjomaan entisen oikeistodiktatuurimaan "sulautumaan" yhteisön arvoihin. Lisäksi näillä  voitelurahoilla varmistettiin Espanjan suostumus sisämarkkinaohjelman käynnistämiseen. Espanjan iltalypsyt eivät kuitenkaan olleet jääneet tähän. Maan oli onnistunut vaatia EU:lta erityistä koheesiorahastoa, jonka varat myös syydettiin oliivimaiden tuhlattavaksi. Kirsikkana kakun päällä oli entisten EFTA-maiden pääsy ETA-alueen jäseniksi, jonka Espanja tyrmäsi, ennen kuin nämä maat suostuivat perustamaan erityisen ETA-rahaston Etelä-Euroopan maiden rahan törsäämistä varten. Espanjan uskomaton röyhkeys Pohjois-Euroopan maiden kuppaajana on jatkunut 1990-luvulta tähän päivään saakka. Verkkouutisten mukaan oliivimaat ovat käyttäneet hyväkseen rikkaiden EU-maiden huonoa omatuntoa ja halua edistää hinnalla millä hyvänsä EU:n integraatiota. Ilmiö on tuttu tänä päivänä, jolloin suomalaisten lehtien artikkelit kirjoittelevat säälivästi Etelä-Euroopan maiden itseaiheuttamasta sosiaali-ekonomisesta katastrofista ja vaaditaan utopistisen europrojektin tekohengittämistä, vaikka Suomen valtion kassakirstun pohja jo häämöttäisi.

Suomalaisten ei ole mitään syytä vuodattaa kyyneliä Espanjan, Kreikan tai muiden oliivimaiden kohtalon vuoksi. Nämä maat menivät ns. naimisiin rahan vuoksi hyväksyessään euron valuutakseen, joka mahdollisti holtittoman valtion velkaantumisen ja asuntokuplan kaltaiset lieveilmiöt mm. Espanjassa. Ilman euroa näiden maiden valtion joukkovelkakirjalainojen korkeat korot ja kansallisten valuuttojen realistinen arvostus olisivat estäneet velkarahaan perustuvan hyvinvointiyhteiskuntamallin rakentamisen. Kreikkalaiset virkamiehet mm. saivat suomalaisten selkänahasta, eli euron avulla, lisärahaa tullessaan töihin ajoissa ja mikäli he osasivat käyttää tieto- tai kopiokonetta. Kreikkalaisten ministeröiden lähetit saivat lisäksi valtiolta 290 euron bonusmaksun, jos he joutuivat kantamaan asiakirjoja. Tämänkaltaisen mielettömyyden rahoittaminen on loputtava. Nähtäväksi jää, miten EU suhtautuu, kun Kreikan uusi hallitus vaatii lisäaikaa EU-lainojen takaisinmaksulle ja kieltäytyy karsimasta julkisen sektorin elättityöntekijöidensä määrää. Todennäköisesti Suomi, Hollanti ja Saksa vaaditaan taas maksumiehiksi ja avaamaan kukkaronyörinsä "ylpeän" Kreikan kansan puolesta, jotteivat EU-pilvilinnat vain romahtaisi eliitin silmien edessä.

Saksan eurolinjan muutos tuhoisaa Suomelle

Saksan liittokansleri Angela Merkelin tuoreet linjaukset lisääntyneen integraation tarpeesta EU-alueella tulee aiheuttamaan harmaita hiuksia Kataisen hallitukselle. Merkelin visio yhä tiiviimmästä poliittisesta unionista, jossa kansallinen budjettipolitiikka on ulkoistettu EU:n komissiolle, ei vastaa Suomen kansan etuja. Hollannin pääministeri Mark Ruttekin on ilmaissut skeptisyytensä federalistisille pyrkimyksille, sillä liittovaltion luominen ei hänen mukaansa ratkaise nykyistä euron akuuttia kriisiä.

Hollanti, Saksa ja Suomi ovat vetäneet viime kuukausina EU-politiikassa yhtä köyttä viimeisinä AAA-luottoluokituksen euromaina.  Lähiaikoina on kuitenkin ollut havaittavissa, että Saksa poiketen kolmikon muista jäsenistä on halukas voimakkaasti edistämään EU:n integraatiota. Syynä saksalaiseen federalismi-intoon voi olla Saksan menneisyyden synnit, jotka pakottavat maan lähes pakonomaisesti kannattamaan korruptoitunutta ranskalais-belgialaista byrokratiahirviötä, jona EU suomalaisten silmissä näyttäytyy. Nurinkurisinta nykyisessä eurokriisidebatissa on perinteisesti EU:hun skeptisesti suhtautuvan Britannian tuki liittovaltioimiskehitykselle, jotta Britannian vienti EU-maihin elpyisi. Briteillä ei kuitenkaan itsellään ole pienintäkään halua liittyä tähän megalomaaniseen liittovaltio-Eurooppaan.

Eurobondit voivat nousta siksi kysymykseksi, joka horjuttaa Kataisen hallituksen toimintakykyä peruuttamattomasti. Saksa on ilmoittanut syvenevän talousunionin toteutumisen olevan ehto eurobondien lanseeramiseksi. Mikäli kesäkuun lopussa pidettävässä EU-huippukokouksessa laaditaan tiekartta Saksan integraatiosuunnitelmille, on mahdollista, että samalla sovitaan myös eurobondien käyttöönoton aikataulusta. On toivottavaa, että hallitus tällöin rehellisesti myöntäisi Suomen kansalle, ettei se voi pitää kiinni ehdottoman kielteisestä kannastaan eurobondeille. Olisi nimittäin erittäin epätodennäköistä, että Katainen ja Urpilainen asettuisivat poikkiteloin muiden EU-maiden edessä näiden mahdollisesti sopiessa yhä kiihtyvämmästä EU-integraatiosta ja eurobondeista. Suomelle aidosti paras vaihtoehto yllämainitusssa skenaariossa olisi jättäytyä tämän liittovaltio-Euroopan ulkopuolelle. Merkel itse myönsi "kahden eri nopeuden" Euroopan syntymisen mahdollisuuden. Toisin sanoen Euroopan, jota hallinnoi Bryssel ja toisen, joka muodostuu itsenäisistä kansallisvaltioissa. Suomen päättäjillä on lähikuukausina korkea aika tehdä ratkaisu kansamme tulevaisuutta vuosikymmenien päähän määrittelevästä talousunionikysymyksestä. Suomi joko taantuu Brysselin protektoraatiksi, joka kustantaa oliivimaiden elintason ja vastaa niiden veloista tai pyrkii kehittämään omaa elinkeinotoimintaansa ja julkista sektoriaan, jotta väestön ikääntymisen kaltaisiin haasteisiin pystyttäisiin vastaamaan asianmukaisella tavalla.