Astrid Thors- tasavallan historian huonoin ministeri

Maahanmuutto- ja eurooppa-ministeri Thors ei tullut sattumalta valittua Helsingin Sanomien äänestyksessä vuoden mokaajaksi 2008. Koko hänen ministerikauttaan on leimannut epäpätevyys, kommunikaatiovaikeudet sekä suoranainen kansalaisten harhaanjohtaminen. Heti ensimmäisissä haastatteluissaan tultuaan ministeriksi keväällä 2007 Thors osoitti haluavansa vain avata rajoja välittämättä seurauksista. 50-vuotishaastattelussaan syksyllä 2007 hän jopa väitti, ettei ole mitään väliä, miten Suomeen on tullut, kunhan vain tekee töitä. Hän siis legitimisoi laittoman siirtolaisuuden Lisäksi hän toivoi maahanmuuttajien isovanhempien, tätien sekä serkkujenkin saavan oleskelulupia perheenyhdistämisoikeuden myötä.

Thorsin ajatusten taustalla on rkp:läinen Suomen vastainen ideologia. Rkp:n juuret ovat itäruotsalaisuudessa, joka korostaa läheistä yhteyttä Ruotsiin sekä erottaa ruotsinkielisen väestön sosiokulttuurillisesti sekä jossain tapauksissa jopa etnisesti kantasuomalaisista. Viime vuosikymmeninä suoran rasismin suomenkielisiä kohtaan rkp:ssä on korvannut riikinruotsalaisuuden apinointi ja ihannointi. Rkp:n päällimmäisenä tavoitteena on tehdä Suomesta toinen Ruotsi. Tämä tarkoittaa maata, joka on kadottanut kansallisen identiteettinsä, häpeää historiaansa sekä ajaa massiivista maahanmuuttoa sekä monikulttuurisuuspolitiikkaa. Ruotsi on Euroopan pelottavin esimerkki, mihin kontrolloimaton siirtolaisuus ja oman kulttuurin häpeily johtaa. Kuitenkin tämä on rkp:n sekä Thorsin haluama kohtalo myös Suomelle.

Poliittinen tilanne on kuitenkin olennaisesti muuttunut vuodesta 2007 Thorsin epäonneksi. Perussuomalaisten suurvoittojen jälkeen ensiksi kunnallisvaaleissa 2008 sekä tämän kesän EU-vaaleissa, maahanmuutto on noussut poliittisen keskustelun keskiöön. Tänään jopa 9kk sitten rasistisesta kiihkoilusta varoittanut jälkisuomettunut pääministerimme Matti Vanhanen varoitti Ruotsin kaltaisesta pakolaisvyörystä. Viime kuussa taas pitkäaikainen kokoomuspoliitikko Ben Zyskowicz vaati turvapaikkapolitiikan kiristämistä Suomen Kuvalehden pitkässä haastattelussa. Nämä kaksi kannanottoa voidaan laittaa poliittisen kikkailun piikkiin, mutta se osoittaa kuitenkin, että poliittinen eliitti on herännyt siihen todellisuuteen, ettei maahanmuutosta voida enää vaieta.

Astrid Thorsin ministerinpesti jatkuu todennäköisesti aina seuraaviin eduskuntavaaleihin 2011 asti. Astrid Thorsin onneton ministerinkausi on kuitenkin tärkeä opetus, ettei niin tärkeätä portfoliota kuin maahanmuuttoministerin pestiä, voida tulevaisuudessa jättää Thorsin kaltaisen maailmanparantajan käsiin. Maahanmuuttohallinnossa on korostettava sisäistä turvallisuutta sekä lain henkeä maailmanparantamisen ja ihmisoikeuspelleilyn sijaan. Suomi ei ole maahanmuuttomaa eikä muutos sellaiseksi ole kansalaisten toiveiden mukainen. Seuraavassa hallitusohjelmassa on selvästi erotettava turvapaikka- ja pakolaispolitiikkaa työperäisestä maahanmuutosta. Linjauksien humanitaarisessa maahanmuutossa ei pitäisi vaikuttaa siihen, miten tuomme tänne ulkomaista työvoimaa. Voimme ajaa tiukkaa turvapaikkapolitiikkaa ja samaan aikaa päästää tarvittavan määrän tutkijoita sekä erityisosaajia maahan. Thorsin logiikan mukaan on laitettava kaikki rajat auki samaan aikaan sekä työvoimalle että pakolaisille. Näin asia ei ole. Kansalaisten onneksi Thorsin tyrannian aika loppunee jo 1,5 vuoden päästä. Tällöin saadaan kenties yksi mustimmista luvuista tasavaltamme historiassa päätökseen.

Miksi olen politiikassa

Olen koko elämäni ajan ollut kiinnostunut minua ympäröivistä ilmiöistä sekä tapahtumista. Yläasteella sekä vielä lukion alussa pääasialliset kiinnostuksen kohteeni oli historia filosofian sekä uskonnon ohella. Heräsin poliittisesti 18-vuotiaana 2006 presidentinvaaleissa. Olin tyytymätön Tarja Halosen persoonaan sekä hänen tapaansa hoitaa valtakuntamme ykkösvirkaa. Mielestäni kireä muumimamma ei ollut sopiva henkilö tähän tehtävään. Valitettavasti koko kansan presidenttimme sai toisen virkakauden, mikä herätti ensimmäisen kerran ajatuksen itsekin ryhtyä poliitikoksi. Vuoden 2007 eduskuntavaalit ja perinteisten oikeistopuolueittemme vasemmistolaistuminen sekä hampaattomuus vihreiden sekä rkp:n edessä hallitusohjelmaa kirjoittaessa, oli viimeinen pisara. Liityin 2007 syksyllä Perussuomalaisiin.

Elämäni myllerrykset veivät minut 2008 syksyllä opiskelemaan Vaasaan kauppatieteitä. Vasta muutettuani Vaasaan aktivoiduin varsinaisesti Perussuomalaisissa. Sain lisäksi ensimmäiset luottamustehtäväni ensiksi Etelä-Pohjanmaan ps-nuorten puheenjohtajana ja myöhemmin ps-nuorten valtakunnallisen järjestön hallituksen varajäsenenä.

Pyrin politiikassa puolustamaan suomalaista kulttuuria ja elämäntapaa. Haluan Suomen ajavan tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, koska Suomi ei ole koskaan ollut eikä saa koskaan tulla maahanmuuttomaaksi. Maassamme on ollut 800v kristillis-länsimainen yhtenäiskulttuuri, jonka toivon säilyvän myös tulevaisuudessa. Monikulttuurinen kokeilu Suomessa tulee väistämättä johtamaan monirikolliseen ja monikonfliktiseen yhteiskuntaan. Tämä kehitys on pysäytettävä vielä, kun se on mahdollista. Länsi-Euroopan esimerkit osoittavat, mihin massiivinen siirtolaisuus ja vieraiden kulttuurien edessä matelu johtaa. Varsinkin muslimien kotouttamisessa vaadin ankaraa linjaa. Meidän ei tarvitse tulla yhtään islamia vastaan kristillispohjaisessa yhteiskunnassamme. Minareeteissa kaikuvat rukouskutsut sekä burkhissa kulkevat naiset suomalaisilla kaduilla eivät edusta sellaista Suomea, jonka vuoksi veteraanimme taistelivat.

Kannatan myös sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Tämän vuoksi pohjoismainen hyvinvointivaltio on säilytettävä myös tulevaisuudessa. Ehtona on oltava kuitenkin se, että suomalaisten edun on tultava aina ensin sosiaali- ja terveyspalveluita järjestettäessä.. Kulttuuripolitiikassa meidän on palattava Kalevalan sekä Sibeliuksen henkeen. Meidän on hylättävä postmoderni pinnallisuuteen sekä kerskakulutukseen perustuva elämänmalli.

Vastustan tiukasti Euroopan syventyvää integraatiota. Euroopan Unioni on etulinjassa tuhoamassa Suomen itsenäisyyttä sekä kulttuuriamme. Lissabonin sopimus on askel väärään suuntaan, sillä se kiihdyttää vallan keskittämistä ilman kansojen hyväksyntää hallinnoivalle komissiolle, jonka jäsenillä ei ole mitään kosketusta todellisuuteen. Lissabonin sopimuksen myötä Suomea sitoo myös laillisesti Euroopan Unionin perusoikeuskirja, joka johtaa suvaitsevaisuusdiktatuuriin koko Euroopan alueella. Mikä tahansa EU:n eliittituomarien maailmankuvan vastainen kannanotto voidaan nähdä vihapuheena tämän paperin tullessa voimaan.

Huolimatta vakavista haasteista sekä uhista suomalaista elämänmuotoa kohtaan, suhtaudun tulevaisuuteen optimistisesti. Uskon terveen sekä kansan tahtoa noudattavan politiikan voimaan yhteiskunnallisten ongelmiemme ratkaisemisessa. Tulen laittamaan itseni 100 % likoon tässä kamppailussa. Sen olen velkaa sekä veteraaneille että tuleville sukupolville.