USA:n kansainvälisen oikeuden
vastainen sotaretki vuonna 2003 Irakin diktaattori Saddam Husseinin
syrjäyttämiseksi ja öljynsaannin turvaamiseksi mahdollisti ne olosuhteet, jossa
ääri-islamilainen ISIS-järjestö on viime kuukausina väkivalloin luonut julman
kalifaattinsa Irakin ja Syyrian rajaseuduille. USA on aiemmin kunnostautunut
muun muassa Taleban-sissien kouluttamisessa 1980-luvulla taistelemaan Afganistanissa neuvostoliittolaisia
vastaan ja vuonna 2011 arabikevään aikana rohkaisemalla erilaisia islamistisia
kapinallisjoukkoja kaatamaan sekulaarit despoottihallitsijansa. Ottaen huomioon nämä
Yhdysvaltojen tekemät valtavan mittaluokan strategiset
virhearvioinnit, jotka ovat edistäneet islamismin etenemistä eri puolilla
muslimimaailmaa, ei Euroopan ole syytä osoittaa surua USA:n suurvaltastatuksen
tulevan romahduksen vuoksi.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman tuoreiden linjausten mukaisesti USA aikoo laajentaa Isiksen vastaisia ilmaiskuja Syyrian alueelle. Tähän asti USA on rajannut lentoiskunsa kohdistumaan ainoastaan Pohjois-Irakissa sijaitseviin Isiksen joukkoihin ja tukikohtiin. Kuitenkin samanaikaisesti USA on ohjaamassa 500 miljoonaa dollaria Assadin hallitusta vastustaville syyrialaiskapinallisille, mikä varmistaa maan kaaoksen jatkumisen Isiksen murskaamisenkin jälkeen. Syyrian niin sanotut maltilliset kapinalliset muodostuvat pääosin Isistä maltillisempaa islamistista valtiota tavoittelevista ryhmittymistä, mikä asettaa Amerikan syyrialaiskapinallisille antaman aseavun kyseenalaiseen valoon. USA ei ole nähtävästi vieläkään hyväksynyt sitä tosiasiaa, että tällä hetkellä sekulaarien despoottien vallalle arabimaailmassa vaihtoehtoina ovat vain erimuotoiset islamistit sekä heidän mukanaan tuomansa sekasorto. Jos muslimimaailman kansat aidosti haluavat demokratiaa, yhteiskuntamallin muutoksen pitää tulla luontaisen kehityksen kautta kansoista itsestään. Demokratiaa ei voida väkivalloin tuoda maihin, joissa ei tällä hetkellä ole alkeellistakaan perustaa länsityylisen yhteiskuntajärjestyksen luomiselle. USA:n olisi siis ensi sijassa lopetettava utopistiset nation building-hankkeensa niiden sivilisaatioiden alueella, joissa ei ole demokratian kehitykselle vielä aitoa kasvualustaa.
Ukrainan kriisin yhteydessä on puhuttu paljon Putin-ymmärtäjistä, jotka aina selittelevät Venäjän toimet parhain päin. Keskustelua olisi syytä laajentaa koskemaan sanktiopolitiikkaa täysin kritiikittömästi kannattaviin länsisuomettuneisiin. Nämä tahot näkevät Brysselin ja Washingtonin uusina Jerusalemeina tai Mekkoina, joista ei koskaan tule muuta kuin positiivista heijastevaikutusta Suomeen ja muualle maailmaan. Länsisuomettuneet ovat myös erityisen mieltyneitä USA:n harjoittamaan "vapauden" puolustamiseen varsinkin sotilaallisin menetelmin, vaikka se johtaisi täyteen yhteiskunnalliseen kaaokseen Libyan ja Irakin esimerkkien mukaisesti. Tosiasiassa Putin-ymmärtäjät ja länsisuomettuneet eivät kumpikaan omaa avaimia nykyisten geopoliittisten kriisien ratkaisemiseen. Vain pragmaattisen reaalipolitiikan keinoin voidaan Ukrainan ja Lähi-idän kaaos saada hallintaan.
Ukrainan hallitusta ja kansaa kiinnostanevat lähinnä EU-lähentymisestä maalle suuntautuvat taloudelliset tukiaiset, eikä niinkään nopea lähentyminen kohti eurooppalaista arvomaailmaa tai yhteiskuntajärjestystä. Ukrainan siviiliyhteiskunnan lähivuosien kehitys tulee osoittamaan sen, kuinka aidosti ukrainalaiset haluavat tulla osaksi eurooppalaisten kansojen perhettä. EU-Ukraina-assosiaatiosopimuksen ja Ukrainan tekemän IMF-sopimuksen myötä maan konkurssipesän selvittäminen kaatuu länsimaiden vastuulle. Ukrainan rahantarve taloutensa kuntoon saattamiseksi voi yltää jopa kymmeniin miljardeihin, jonka kattaminen tulee aiheuttamaan valtavia ongelmia erityisesti Euroopalle, jonka kansantaloudet ovat kohta jo kuusi vuotta kärvistelleet euro- ja finanssikriisin seurauksena. Ukrainan talouskasvu on 1990-luvun alun jälkeen ollut heikompaa kuin esimerkiksi diktaattori Lukasenkan Valko-Venäjällä, minkä vuoksi Ukrainan oman talouskasvun varaan ei ole syytä laskea maan budjettivajeen korjaamisessa. Ukrainan suvereenilla valtiolla on oltava jatkossakin loukkaamaton oikeus maantieteellisten rajojensa koskemattomuuteen sekä täysi toimintavapaus ulkopoliittisen suuntansa valinnassa ilman, että Venäjä tai muu ulkovaltio näitä vapauksia alkaisi rajoittaa. Silti voidaan esittää kysymys siitä, ovatko Ukrainan länsi-integraatioon mukaan vetämisestä syntyvät kustannukset länsimaille vaivansa arvoisia. Tähän tulemme saamaan vastauksen Itä-Euroopan lähitulevaisuuden kehityksen myötä.
Tämän hetkinen maailmanpolitiikan megatrendi on se, että USA-vetoisen "vapauden" puolustamisen tie, mikä tarkoittaa aseellisin ja diplomaattisin pakkokeinoin suoritettua nation buildingia, on kuljettu loppuun. Maailman kaikkien kansojen on korkea aika täysin itsenäisesti määrittää kohtalonsa riippumatta USA:n saarnaamista ylevistä ja utopistisista yhteiskuntarvoista, jotka rakentuvat kansainväliselle liberalismille, talouden ja kulttuurin globalisaatiolle sekä kaikenkattavalle relativismille. Moninapaisen maailman esiinmarssi, joka pitää sisällään eri yhteiskuntamallien välisen kirjon, antaa myös mahdollisuuden Euroopan maille kehittää kansallisystävällisempi uniikki yhteiskuntamuoto. Tässä uudessa eurooppalaisessa yhteiskuntajärjestyksessä tulisi yhdistää korkea elintaso ja sivistys, luonnonvarojen kestävä käyttö ja terve muu luontosuhde, kansan tahdolle rakentuva aito kansanvalta ja inhimillisen elämän tavoittelun mahdollistaminen jokaiselle eurooppalaiselle. Tämänkaltainen uusi vahvojen kansakuntien Eurooppa voisi tuoda maanosallemme takaisin sitä roolia maailmankaikkeuden keskuksena, jonka menetimme kahden suursodan seurauksena.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman tuoreiden linjausten mukaisesti USA aikoo laajentaa Isiksen vastaisia ilmaiskuja Syyrian alueelle. Tähän asti USA on rajannut lentoiskunsa kohdistumaan ainoastaan Pohjois-Irakissa sijaitseviin Isiksen joukkoihin ja tukikohtiin. Kuitenkin samanaikaisesti USA on ohjaamassa 500 miljoonaa dollaria Assadin hallitusta vastustaville syyrialaiskapinallisille, mikä varmistaa maan kaaoksen jatkumisen Isiksen murskaamisenkin jälkeen. Syyrian niin sanotut maltilliset kapinalliset muodostuvat pääosin Isistä maltillisempaa islamistista valtiota tavoittelevista ryhmittymistä, mikä asettaa Amerikan syyrialaiskapinallisille antaman aseavun kyseenalaiseen valoon. USA ei ole nähtävästi vieläkään hyväksynyt sitä tosiasiaa, että tällä hetkellä sekulaarien despoottien vallalle arabimaailmassa vaihtoehtoina ovat vain erimuotoiset islamistit sekä heidän mukanaan tuomansa sekasorto. Jos muslimimaailman kansat aidosti haluavat demokratiaa, yhteiskuntamallin muutoksen pitää tulla luontaisen kehityksen kautta kansoista itsestään. Demokratiaa ei voida väkivalloin tuoda maihin, joissa ei tällä hetkellä ole alkeellistakaan perustaa länsityylisen yhteiskuntajärjestyksen luomiselle. USA:n olisi siis ensi sijassa lopetettava utopistiset nation building-hankkeensa niiden sivilisaatioiden alueella, joissa ei ole demokratian kehitykselle vielä aitoa kasvualustaa.
Ukrainan kriisin yhteydessä on puhuttu paljon Putin-ymmärtäjistä, jotka aina selittelevät Venäjän toimet parhain päin. Keskustelua olisi syytä laajentaa koskemaan sanktiopolitiikkaa täysin kritiikittömästi kannattaviin länsisuomettuneisiin. Nämä tahot näkevät Brysselin ja Washingtonin uusina Jerusalemeina tai Mekkoina, joista ei koskaan tule muuta kuin positiivista heijastevaikutusta Suomeen ja muualle maailmaan. Länsisuomettuneet ovat myös erityisen mieltyneitä USA:n harjoittamaan "vapauden" puolustamiseen varsinkin sotilaallisin menetelmin, vaikka se johtaisi täyteen yhteiskunnalliseen kaaokseen Libyan ja Irakin esimerkkien mukaisesti. Tosiasiassa Putin-ymmärtäjät ja länsisuomettuneet eivät kumpikaan omaa avaimia nykyisten geopoliittisten kriisien ratkaisemiseen. Vain pragmaattisen reaalipolitiikan keinoin voidaan Ukrainan ja Lähi-idän kaaos saada hallintaan.
Ukrainan hallitusta ja kansaa kiinnostanevat lähinnä EU-lähentymisestä maalle suuntautuvat taloudelliset tukiaiset, eikä niinkään nopea lähentyminen kohti eurooppalaista arvomaailmaa tai yhteiskuntajärjestystä. Ukrainan siviiliyhteiskunnan lähivuosien kehitys tulee osoittamaan sen, kuinka aidosti ukrainalaiset haluavat tulla osaksi eurooppalaisten kansojen perhettä. EU-Ukraina-assosiaatiosopimuksen ja Ukrainan tekemän IMF-sopimuksen myötä maan konkurssipesän selvittäminen kaatuu länsimaiden vastuulle. Ukrainan rahantarve taloutensa kuntoon saattamiseksi voi yltää jopa kymmeniin miljardeihin, jonka kattaminen tulee aiheuttamaan valtavia ongelmia erityisesti Euroopalle, jonka kansantaloudet ovat kohta jo kuusi vuotta kärvistelleet euro- ja finanssikriisin seurauksena. Ukrainan talouskasvu on 1990-luvun alun jälkeen ollut heikompaa kuin esimerkiksi diktaattori Lukasenkan Valko-Venäjällä, minkä vuoksi Ukrainan oman talouskasvun varaan ei ole syytä laskea maan budjettivajeen korjaamisessa. Ukrainan suvereenilla valtiolla on oltava jatkossakin loukkaamaton oikeus maantieteellisten rajojensa koskemattomuuteen sekä täysi toimintavapaus ulkopoliittisen suuntansa valinnassa ilman, että Venäjä tai muu ulkovaltio näitä vapauksia alkaisi rajoittaa. Silti voidaan esittää kysymys siitä, ovatko Ukrainan länsi-integraatioon mukaan vetämisestä syntyvät kustannukset länsimaille vaivansa arvoisia. Tähän tulemme saamaan vastauksen Itä-Euroopan lähitulevaisuuden kehityksen myötä.
Tämän hetkinen maailmanpolitiikan megatrendi on se, että USA-vetoisen "vapauden" puolustamisen tie, mikä tarkoittaa aseellisin ja diplomaattisin pakkokeinoin suoritettua nation buildingia, on kuljettu loppuun. Maailman kaikkien kansojen on korkea aika täysin itsenäisesti määrittää kohtalonsa riippumatta USA:n saarnaamista ylevistä ja utopistisista yhteiskuntarvoista, jotka rakentuvat kansainväliselle liberalismille, talouden ja kulttuurin globalisaatiolle sekä kaikenkattavalle relativismille. Moninapaisen maailman esiinmarssi, joka pitää sisällään eri yhteiskuntamallien välisen kirjon, antaa myös mahdollisuuden Euroopan maille kehittää kansallisystävällisempi uniikki yhteiskuntamuoto. Tässä uudessa eurooppalaisessa yhteiskuntajärjestyksessä tulisi yhdistää korkea elintaso ja sivistys, luonnonvarojen kestävä käyttö ja terve muu luontosuhde, kansan tahdolle rakentuva aito kansanvalta ja inhimillisen elämän tavoittelun mahdollistaminen jokaiselle eurooppalaiselle. Tämänkaltainen uusi vahvojen kansakuntien Eurooppa voisi tuoda maanosallemme takaisin sitä roolia maailmankaikkeuden keskuksena, jonka menetimme kahden suursodan seurauksena.
