perjantai 10. marraskuuta 2017

Saksan ja Itävallan vaalit muuttivat Euroopan dynamiikkaa

Keväällä järjestetyissä Alankomaiden parlamenttivaaleissa ja Ranskan presidentinvaaleissa odotettua heikommat vaalitulokset kansallismielisille voimille saivat globalistit sekä Suomessa että maailmalla jo hihkumaan, että kansallismielinen käänne on Euroopassa loppunut. Nämä ilonkiljahdukset tapahtuivat siitä huolimatta, että Geert Wildersin Vapauspuolue nousi maaliskuussa Alankomaiden parlamentin toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja Marine Le Penin johtama Front National saavutti toukokuussa puolueen kaikkien aikojen parhaan tuloksen presidentinvaaleissa. 

Epäisänmaallisten globalistien hymy kuitenkin hyytyi syyskuussa, kun Saksan parlamenttiin nousi ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen kansallismielinen puolue. Vielä suurempi shokki juurettomille kosmopoliiteille olivat Itävallan lokakuun parlamenttivaalit, jossa kansallismielinen FPÖ saavutti 26 % murskavoiton. Toisin kuin Saksassa, Itävallassa konservatiivit ovat aloittaneet hallitusneuvottelut FPÖ:n kanssa. On odotettavissa, että Itävaltaan muodostetaan kova oikeistohallitus, joka tulee vastustamaan Brysselin-Merkelin avointa maahanmuuttolinjaa ja Macronin unelmoimaa Eurostoliittoa. Kansainvälispoliittisesti Itävallan arvellaan lähentyvän Visegrad-maita, jolloin EU:n sisälle muodostuisi ”Itävalta-Unkarin” kansallismielinen blokki EU-globalismia vastaan. 

Suomi on ollut koko EU-jäsenyysaikansa tahdoton puudeli, jolle käyvät jäsenmaiden ja komission välisissä neuvotteluissa kaikista huonoimmatkin kompromissit. Lisäksi Suomi on ainoana pohjoismaana tunkenut väkisin EU:n ytimiin, joka on osaltaan johtanut siihen, että Suomi on kaikilla talouden mittareilla pohjoismaiden peränpitäjänä. Suomen on otettava itsekunnioituksensa takaisin EU-politiikassa ja asetettava kansallinen etu edelle. Itävallan esimerkki osoittaa, että pienikin EU-maa voi antaa ison panoksen Euroopan asioihin, jos se on aktiivinen ja suvereeni toimija.