sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Länsimaiden uusi aamunkoitto

Kiinteistömoguli Donald J. Trumpin valinta republikaanina USA:n presidentiksi on aiheuttanut shokkiaallon liberaaliglobalistisissa eliiteissä niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia Trump voitti USA:n presidentinvaaleissa valitsijamiehissä selkeästi demokraattien Hillaryn Clintonin, jonka valinnan varmuudesta myös suomalaiset mediat ja ns. asiantuntijat olivat viikkokausia ennen vaalipäivää toitottaneet.

Amerikan suvereeni kansa, erityisesti amerikkalainen työläinen, otti USA:n presidentinvaaleissa kohtalon omiin käsiinsä ja päätti valita presidentiksi Trumpin Clintonin sijasta. Trumpin nousu Yhdysvaltain presidentiksi on todella raikas tuulahdus ummehtuneeseen yhteiskuntakulttuuriin länsimaissa, joka on rakentunut viimeiset vuosikymmenet kulttuuriselle itseinholle, poliittiselle korrektiudelle ja globalismille. Trumpin valintaa vastaan operoivat kaikki ylikansalliset eliitit, järjestöt ja muut kuppikunnat, joiden tavoitteena on pitää länsimaiden kansat alennustilassa eliittien edun maksimoimiseksi. Trump ei vastustajiensa määrää pelästynyt, vaan haastoi heidät väkevästi ja selviytyi taistosta voittajana. Trumpilla on nyt suuri paine pitää kiinni vaalilupauksistaan kumoamalla maansa korruptuneiden eliittien politiikan erityisesti vapaakauppasopimusten, laittoman maahanmuuton ja ulkopolitiikan suhteen.

Trumpin valinta presidentiksi sattui samalle päivälle, jolloin vietettiin Berliinin muurin murtumisen 27-vuotisjuhlia. Berliinin muurin murtumisesta käynnistynyt tapahtumasarja, joka romahdutti 1980-1990-lukujen taitteessa reaalisosialismiin tukeutuneen kommunistisen itäblokin, sai eräät yhteiskuntatieteilijät 1990-luvun alussa jo povaamaan historian loppua. Historian lopulla tarkoitettiin kommunismin romahtamisesta seuraavaa liberaalidemokratian ja globaalin kapitalismin pysäyttämätöntä voittokulkua yleismaailmallisina johtoideologioina. Tälle kansainvälisen liberalismin ja globalismin determinismille vaihtoehdon esitti edesmennyt amerikkalainen Harvardin yliopiston tutkija Samuel P. Huntington. Huntington linjasi teoksessaan Clash of Civilizations teesinsä maailman eri kulttuurien välisestä väistämättömästä konfliktista, joka korvaisi kylmän sodan aikana vallinneen kommunismin ja kapitalismin välisen vastakkainasettelun. Ottaen huomioon viimeisten 15 vuoden aikana tapahtuneen islamilaisen terroriaallon ympäri maailmaa ja muslimimaahanmuuton aiheuttaman vastareaktion eurooppalaisissa parlamenttivaaleissa viime vuosina, voidaan Huntington nostaa länsimaiden historian selvänäköisimpien yhteiskuntatieteilijöiden joukkoon.

Historian rattaat ovat kääntyneet pysyvästi Brexitin, Trumpin presidentinvaalivoiton ja Alankomaiden, Itävallan, Ranskan, Saksan ja muiden Euroopan maiden kansallismielisten puolueiden riemumarssin myötä. Uusi aikakausi on koittamassa länsimaailmassa, jota leimaa kansallismielisyyden paluu ja oman kansan edun nostaminen politiikan johtotähdeksi ylikansallisten eliittien sekä kv-järjestöjen (EU, YK, NATO, IMF etc.) miellyttämisen sijasta. Länsimaissa yhä enemmistönä oleva eurooppalaisperäinen keskiluokka ei ole niellyt ilman vastarintaa kansallisten ja kansainvälisten eliitin visiota, että on itseisarvo ja väistämätön kehityksenkulku nyt saattaa oma kansallinen identiteetti, kulttuuri ja elämänmuoto historian kirjojen sivuille. Juuri tavallisessa eurooppalaisperäisessä työväenluokassa ja alemmassa keskiluokassa kytee uuden kansallismielisen vallankumouksen kipinä eurooppalaisten kansakuntien pelastamiseksi monikulttuurisuuden, globalisaation ja massamaahanmuuton kauhistukselta. 

Suomi on toistaiseksi jäänyt sivuun niin Euroopan kansallismielisten puolueiden riemumarssin ja Trumpin valinnan aiheuttaman kansallismielisyyden hyökyaallon myötävaikutuksista. Ps on tällä hetkellä kannatustasoltaan Länsi-Euroopan heikoimpia populistipuolueita, johon syy voidaan johtaa tavasta, jolla puolue on toteuttanut hallituspolitiikkaansa. Suomella on yhä pohjoismaiden löysin turvapaikkapolitiikka, eikä maan EU-politiikka ole muuttunut käytännössä lainkaan kuluneen 1,5 vuoden aikana, vaikka ps on ollut toiseksi suurin hallituspuolue.  PS:n pj. Timo Soini, joka ei ideologisesti edusta kansallismielisyyttä, vaan vanhentunutta smp:läistä sosiaalipopulismia, ei ole selvästi halunnut asemoida ps:ää moderniksi eurooppalaiseksi nationalistipuolueeksi, vaan osaksi vallitsevaa valtaeliittiä Suomessa. Tämä voi herättää painetta ensi kesän ps-puoluekokouksessa tehdä puolueen kärkipaikoilla vaihdoksia ps:n linjan ja imagon päivittämiseksi 2010-luvulle 1980-lukulaisesta soinilaisesta sosiaalipopulismista.