maanantai 15. lokakuuta 2012

Anglo-Amerikan viimeinen taisto

Amerikan marraskuiset presidentinvaalit käydään suuren murroksen keskellä maassa, joka on viimeiset kaksikymmentä vuotta toiminut maailman ainoana johtavana supervaltana. Onnistuneen väittelysuorituksen jälkeen republikaanien presidenttiehdokas Mitt Romney on pystynyt kirimään presidentti Barack Obaman gallupetumatkan lähes kokonaan umpeen. Republikaanisen puolueen haasteena on kuitenkin kerätä taakseen äänestäjien enemmistö maassa, joka on valtavan demografisen, kulttuurillisen ja sosiaalisen mullistuksen kourissa. 

Yhdysvallat oli aina vuonna 1965 säädettyihin maahanmuuttolakeihin asti Pohjois-Euroopasta tulleiden protestanttisten siirtolaisten jälkeläisten dominoima maa. Amerikan hallitsevasta luokasta alettiin puhua ns. anglosaksisena klikkinä, vaikka suurin osa Euroopasta tulleista siirtolaisista ei koostunut Brittein saarten anglosaksiset juuret omaavista ihmisistä. Suurin eurooppalaissiirtolaisryhmä oli itse asiassa saksalaiset, joiden jälkeläisiä nykyään arvioidaan asuvaan Yhdysvalloissa miljoonittain. 50 vuoden massiivisen siirtolaisuuden myötä Latinalaisesta Amerikasta, Aasiasta ja Afrikasta Yhdysvaltojen väestörakenne on lähivuosikymmeninä muuttumassa siten, että Eurooppaan juurensa määrittävät ihmiset eivät enää ole enemmistö. Tämä tulee aiheuttamaan väistämättömiä muutoksia Amerikan sisäpolitiikassa sekä ulkopoliittisissa prioriteeteissa. Tästä osviittaa antoi reaktio Romneyn avustajan lausuntoon republikaaniehdokkaan Lontoon kierroksella, jossa hän tähdensi Yhdysvaltain ja Britannian yhteisen anglosaksisen historian tärkeyttä. Lausunto tulkittiin yhdysvaltalaislehdistössä rasistiseksi koodiviestiksi ja Romney sanoutuikin irti näiden kahden englanninkielisen mahtimaan yhteisestä anglosaksisesta historiasta, jota voidaan pitää historiantutkimuksen näkökulmasta merkittävänä irtiottona. 

Maahanmuutto ja Yhdysvaltojen yhä kasvava väestön monimuotoisuus ei yksin selitä Romneyn haasteita. Amerikassa, Euroopasta poiketen, nuorisolla ei ole havaittavissa paluuta konservatiivisiin arvoihin, mikä näkyy Euroopassa kansallispopulististen puolueiden kovana nuorisokannatuksena mm. Itävallassa, Suomessa ja Hollannissa. Alle 30v amerikkalaista sitä vastoin alle 40 % on valmis äänestämään republikaaniehdokas Mitt Romneyta. Osaltaan tämä kertoo myös siitä, että amerikkalaisen konservatismin pääpaino saattaa olla nuoren äänestäjäkunnan näkökulmasta vinksallaan. Nuorta amerikkalaista tuskin sytyttää mm. aborttikysymys tai se ovatko kaikki valtion kustantamat sosiaali- ja terveyspalvelut osoitus ”länsieurooppalaisesta sosialismista”, mistä on tullut GOP-puolueen mantra 

Yhdysvaltojen kulttuuri on myös ajautunut kauas maan konservatiivien ihannoimasta 1950-luvusta, jolloin ydinperhe, kristilliset moraaliarvot ja protestanttinen työetiikka määrittelevät amerikkalaisen arjen rytmin. Amerikasta on tullut maailman suurin tasottoman populaarikulttuurin tuottaja, jonka negatiiviset vaikutukset heijastuvat joka maailmankolkkaan. On kuitenkin syytä huomauttaa, että monet lahjakkaimmista ohjaajista, näyttelijöistä ja muista taiteilijoista kuitenkin tulevat samaisesta maasta. Amerikassa avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten määrä, erityisesti vähemmistöjen keskuudessa, on räjähtänyt 1970-luvun jälkeen. Tämäkin asettaakin republikaanit klassisten perhearvojen puolestapuhujina hankalaan asemaan. Protestanttinen työetiikka on taas Yhdysvalloissa korvautunut järjettömällä ahneudella ja röyhkeydellä maan elinkeinoelämässä, joista päällimmäisenä osoituksena olivat Wall Streetin karmaisevat ylilyönnit, jotka johtivat finanssikriisiin, joka ei vieläkään ole ratkennut.

Mitt Romneylla on hyvien puhujanlahjojensa ansiosta mahdollisuus voittaa maan presidentinvaalit muutaman viikon kuluttua. Tämä voi kuitenkin olla viimeinen kerta, kun maan presidentinvaalit voi voittaa asemoitumalla enemmistönä olevan keski-iältään korkean eurooppalaisperäisen amerikkalaisväestön preferenssien mukaan. Republikaanien olisi kehitettävä tulevaisuudessa parempia poliittisia avauksia, joilla vedottaisiin nuoriin sekä räjähdysmäisesti kasvavan latinoväestön tarpeisiin. Amerikan republikaanit ovatkin puun ja kuoren välissä maan demografisen kehityksen vuoksi. Kysymys on siitä, että pitäisikö heidän yhä puolustaa jatkuvasti vaikutusvaltaansa menettävän angloamerikkalaisen väestönosan etuja, vai tehdä täydellinen muodonmuutos etniset vähemmistöt huomioonottavana maltillisen konservatismin ajajana?