Euroopan rahaliiton velkakriisin saadessa yhä vakavampia käänteitä ovat EU-eliitit jo kiireen vilkkaa synnyttämässä EU-supervaltiota pitääkseen epäonnistuneen europrojektin hengissä. Yhteisvastuullisuuteen perustuvat eurobondit ja komission vaatimukset sanella jäsenvaltioiden finanssipolitiikka ja tarvittaessa automaattisilla sanktioilla rangaista uppiniskaisia jäsenmaita on tie kohti hirviöimäistä liittovaltiorakennelmaa, joka ei Suomen kansalta koskaan tule saamaan hyväksyntää
Eurokriisissä on pitkälti jäsenmaiden kesken vallitsevien valtionhallinnon korruption ja kansantaloudellisen kilpailukyvyn erojen lisäksi kyse euroideologian täydellisestä konkurssista. Ei ole olemassa mitään yhteistä eurooppalaista kansaa. Latinalaisen ja germaanis-protestanttisen Euroopan kulttuurit ovat monelta keskeisiltä osiltaan täysin erilaiset, mikä väistämättä tekee ajatuksen yhteisestä valuuttaunionista mahdottomaksi. Yksikään Pohjois-Euroopan protestanttinen- tai saksankielinen maa ei ole joutunut pyytämään EU:lta rahallista apua julkisen talouden velkakierteen katkaisemiseksi. Etelä-Euroopan konkurssin taustalla on pitkälti kyse latinalaisen Euroopan kyvyttömyydestä kerätä kansalaisiltaan veroja, hillitä yksityistä velkakulutusta ja kyvyttömyydestä kehittää vientiin soveltuvia korkean jalostusasteen tuotteita. Ainoastaan Pohjois-Italian alue on Välimeren ympäristössä vauras korkean elintason palvelutalous. Italian kokonaiskansantaloudellista suorituskykyä laskee kuitenkin maan eteläosa, jossa paikoin elintaso ei ole paljon vuodesta 1950 noussut
EU rakennettiin alunperin eurooppalaisten päättäjien toimesta patoamaan Saksan vaikutusvaltaa toisen maailmansodan traumojen jälkeen. Toisen luokan maailmanvallaksi jäänyt Ranska on pystynyt aina viime vuosiin asti Saksalta rahaa lypsämällä ja EU:n antamaa arvovaltaa hyväksikäyttämällä esiintymään maailmanvaltana. Todellisuudesssa Ranskan taantuminen alkoi jo ennen ensimmäisestä maailmansotaa, jossa sitä piti pinnalla ainoastaan Englannin ja myöhemmin USA:n aseapu. Toisessa maailmansodassa Ranska miehitettiin jo viikkojen taistelujen jälkeen. Kylmän sodan aikaan Charles de Gaulle ja muut Ranskan presidentit toivat EU:hun tehottoman ja osittain korruptoituneen ranskalaisen hallintojärjestelmän, joka on yhä nyky-Euroopan asukkaalle täysin käsittämätön ymmärtää. EU:n hallinnon korruptiosta mm. se, ettei EU:n tilintarkastustuomioistuin ole yli 10 vuoteen hyväksynyt komission varainhoitoa.
Jos Euroopan Unionin rakenteet ja rahaliitto perustuisivat Pohjois-Eurooppalaisen taloudenpidon periaatteisiin läpinäkyvyydestä, vastuullisuudesta, luottamuksesta ja vastuusta tekemistään virheistä, ei nykyistä eurokriisiä olisi olemassakaan. Europäättäjät eivät silti pysty tunnustamaan ideologiansa haaksirikkoa, vaan hourailevat uuden suursodan uhasta ja maailmanlopusta, mikäli euroalue hajoaisi. Tämä kertoo siitä valtavasti poliittisesta pääomasta, mikä lapselliselle ajatukselle germaanis-protestanttisen ja latinalaisen Euroopan taloudellisen eroavaisuuden kieltävään eurovaluuttaan on sidottu. Saksan-Ranskan akseli onkin siis kovaa vauhtia liittovaltioistamassa EU:ta pysyvien vakausmekanismien kautta, joita seurannevat eurobondit ja EU-komission käskytysvalta kansallisista budjeteista. Nämä edellämainitut tekijät tulevat johtamaan tehottoman ranskalaisen hallintokulttuurin pyörittämään kolossaalliseen EU-supervaltioon, jossa rikkaimmat Pohjois-Euroopan maat pitävät omilla verovaroillaan Latinalaisen Euroopan maita taloudellisesti pinnalla ja luovuttavat viimeisetkin rippeet kansallisesta suvereniteetistään euroeliittien ideologian hengissä pitämiseksi. Mikäli EU:n kehitys toteutuu juuri tämän kaavan mukaan, on alkamassa synkkä jakso eurooppalaisessa historiassa ja päätepiste 1800-luvulta alkaneelle itsenäisten eurooppalaisten kansakuntien heräämiselle.
Jos Euroopan Unionin rakenteet ja rahaliitto perustuisivat Pohjois-Eurooppalaisen taloudenpidon periaatteisiin läpinäkyvyydestä, vastuullisuudesta, luottamuksesta ja vastuusta tekemistään virheistä, ei nykyistä eurokriisiä olisi olemassakaan. Europäättäjät eivät silti pysty tunnustamaan ideologiansa haaksirikkoa, vaan hourailevat uuden suursodan uhasta ja maailmanlopusta, mikäli euroalue hajoaisi. Tämä kertoo siitä valtavasti poliittisesta pääomasta, mikä lapselliselle ajatukselle germaanis-protestanttisen ja latinalaisen Euroopan taloudellisen eroavaisuuden kieltävään eurovaluuttaan on sidottu. Saksan-Ranskan akseli onkin siis kovaa vauhtia liittovaltioistamassa EU:ta pysyvien vakausmekanismien kautta, joita seurannevat eurobondit ja EU-komission käskytysvalta kansallisista budjeteista. Nämä edellämainitut tekijät tulevat johtamaan tehottoman ranskalaisen hallintokulttuurin pyörittämään kolossaalliseen EU-supervaltioon, jossa rikkaimmat Pohjois-Euroopan maat pitävät omilla verovaroillaan Latinalaisen Euroopan maita taloudellisesti pinnalla ja luovuttavat viimeisetkin rippeet kansallisesta suvereniteetistään euroeliittien ideologian hengissä pitämiseksi. Mikäli EU:n kehitys toteutuu juuri tämän kaavan mukaan, on alkamassa synkkä jakso eurooppalaisessa historiassa ja päätepiste 1800-luvulta alkaneelle itsenäisten eurooppalaisten kansakuntien heräämiselle.
