Eurooppa murroksessa

Eurooppa on kaikista maanosista se, jonka sivilisaatio on maailmanhistoriassa saavuttanut korkeimman huipun niin taiteen, tieteen kuin kulttuurinkin saralla. Suomi kuuluu kiistämättä länsimaisten kulttuurikansojen perheeseen ja eurooppalaisuus on erottamaton osa suomalaista kansallista identiteettiä. Tämä eurooppalaisuus ei ole kuitenkaan synonyymi EU-uskovaisuudelle.Yksinoikeus Eurooppa-aatteeseen olisikin näin saatava pois EU:lta sekä uudelleen määriteltäväksi keskenään tasavertaisessa asemassa olevien kansallisvaltioiden toimesta

Eurovaalien tulokset osoittivat, että eurooppalaisten keskuudessa kytee aito toive palata maidensa alkuperäisille kulttuurisille juurille ja saada oma kansansuvereniteetti takaisin hylkäämällä federalistinen byrokratiaunioni, jota eurofiilit Brysselissä kaiken aikaa pyrkivät rakentamaan. Englanti ja Ranska, joissa EU-integraatiota avoimesti vastustavat UKIP ja FN nousivat maittensa suurimmiksi europarlamenttipuolueiksi, ovat tämän Euroopan laajuisen isänmaallisen vallankumouksen kärkijoukossa. Myös Tanskan ja Itävallan EU-kriittisten suurvoitot olivat indikaattori siitä tulevasta myrskystä, joka tulee pyyhkäisemään mennessään  Brysselin byrokraatit ja komissaarit Euroopan uuden nousun tieltä.

The Economist-lehden mukaan kansallismielisten EU-kriittisten puolueiden murskavoitot eurovaaleissa heikentävät USA:n vaikutusvaltaa maanosassamme. Tätä voidaan pitää positiivisena asiana, sillä Euroopan uusi nousu edellyttää kulttuurirelativismille ja globalisaatiolle perustuvan amerikkalaisen yhteiskuntavision torjumista. Amerikan konsernien vapaakauppahankkeen kaatamisen tulisi olla ensimmäisen askel uuden kansallisen renessanssin luomisessa Eurooppaan.

EU- ja eurojäsenyys ovat täysin halvaannuttaneet kyvyn tehdä Suomessa riittäviä eläke-, työmarkkina- ja verouudistuksia. Maamme valtaa pitävät tahot ovat olettaneet, että alamainen suhtautuminen EU:hun sekä tästä seurannut vapaaehtoinen Suomen finanssi-, raha-, sosiaali- ja työmarkkinapoliittisen päätäntävallan luovuttaminen Brysseliin jollain mystisellä tavalla johtaisi maamme taloudelliseen menestykseen. Tästä sinisilmäisyydestä karmaisevin esimerkki oli Suomen junttaaminen 1990-luvulla EMU:n jäseneksi ainoana Pohjoismaana. Jäykistä työmarkkinoistamme sekä joustamattomista palkoistamme johtuen euro tätä nykyä vain kärjistää vakavaa kansantalouden kriisiä Suomessa. Immosen-Saarakkalan EU- ja eurolinjan mukaisesti Suomessa olisi näin valmistauduttava kansanäänestyksen järjestämiseen maamme EU-suhteiden tilasta, jolloin kansalle annettaisiin aito mandaatti päättää jatkosta tässä eurooppalaisessa yhteistyössä, joka kurjistaa suomalaista elintasoa huomattavalla tavalla.

Kansallisesti aktiivinen valtio

Valtion yhteiskunnallista roolia tarkasteltaessa päähuomio on yleensä finanssitalouden kysymyksissä, jolloin tarkastellaan sitä, miten aktiivisesti valtio pyrkii menojaan sekä verotusta säätelemällä kasvattamaan kokonaiskysyntää kansantaloudessa. Vähemmälle huomiolle on tällöin yleensä jäänyt valtion rooli kestävien arvojen sekä yleisesti toivottavien toimintaperiaatteiden välittäjänä. Nykyisen velkakriisin oloissa valtion mahdollisuudet tasata tuloja verotuksellisesti tai lisätä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tulonsiirtoja lisäämällä ovat rajattuja. Tämän vuoksi valtion olisi toiminnassaan yhä enemmän aktivoiduttava yhteiskunnallisen koheesion edistäjänä. Vain aktiivisen valtion ohjaavan käden johdattamana suomalainen kansankoti voi tulevaisuudessa kohdata ne suuret haasteet, mitä kansainvälisyyskehitys tuo mukanaan Suomelle.

Jokaisella yksilöllä on loukkaamaton oikeus määritellä oma maailmankatsomuksensa, jonka avulla hän luo käsityksen siitä, mikä hänen paikkansa on yhteiskunnassa sekä miten hän arvottaa eri vuorovaikutustekijät ihmisyhteisöjen sisällä sekä minkälaisen arvo- ja normijärjestelmän hän kokee parhaimmaksi yhteiskunnan perustana. Valtio, muun muassa koulutuspolitiikan sekä muiden väylien kautta, pyrkii kuitenkin aina epäsuorasti vaikuttamaan suomalaisten asenteisiin, jolla on oma vaikutuksensa yksilöiden maailmankatsomuksen muodostumisprosessissa. Nykyaikana yksi näkyvimmistä viitteistä valtion "maailmankatsomusvalistuksessa" ovat positiivisen mielikuvan luominen peruskoulujen ja lukioiden oppikirjoissa globalisaatiosta, kansainvälisestä muuttoliikkeestä sekä kansallisten kulttuurien pirstaloitumisesta. Epäkohtia kansainvälisyyskehityksessä ei tuoda selvästi riittävällä tavalla esiin maamme oppilaitoksissa, mikä johtuu pitkälti siitä, että opetussuunnitelmissa monikulttuurisuusideologia nähdään itseisarvona.

Valtion olisi pohdittava tarkemmin rooliaan ja prioriteettejaan siinä, minkälaista ns. kansalaiskasvatusta se haluaa tulevaisuudessa harrastaa. On älyllisesti epärehellistä väittää valtion olevan täysin neutraali sen suhteen, minkälaiseksi kansalaisyhteiskunta tulevaisuudessa muodostuu. Kansainvälisyysagenda on kansallispopulisteja lukuunottamatta koko poliittista karttaa yhdistävä tekijä, minkä vuoksi juureton globalismi halutaan jatkossa pysyvästi juurruttaa oppilaitosten opetussuunnitelmien sekä yleisen demokratiavalmennuksen johtotähdeksi. Vaihtoehtona kansainvälisyysideologialle voidaan kuitenkin esittää uutta kansallista suuntausta, jossa valtio aktiivisesti kannustaisi suomalaisia olemaan rehellisiä ja tunnollisia oman ainutlaatuisen kulttuurinsa edustajia yhä hektisemmäksi käyvässä maailmassa. Kansallisesti aktiivinen valtio ei häpeä omaa identiteettiään, mutta ei toisaalta myös käperry kuoreensa. Tämänkaltaisen Suomen asukkaat ovat omasta identiteetistään tietoisimpina nykyistä valmiimpia käymään kilpailua Aasian ja muiden maanosien kasvavien talouksien kanssa. Nykyisen eliittikonsensuksen johtopäätös, jonka mukaan suomalaisuus pitäisi korvata kansainvälisyydellä, jotta menestyisimme kansakuntana, on väärä ja vahingollinen. Maamme asukkaiden piirissä vallitseva voimakas suomalainen kansallistunto olisi se ratkaiseva tekijä, joka loisi maaperän taloudelliselle ja sosiaaliselle nousulle, jota kansakuntamme tällä hetkellä kipeästi kaipaisi.