Maahanmuutto Eurooppaan ja Suomeen saatava hallintaan

Välimeren pakolaiskriisin ratkaiseminen on Euroopan sivilisaation kohtalonkysymys. Huonokuntoisten veneiden avulla Kreikan ja Italian rannikoille saapuvat ihmismassat muodostuvat sekä Lähi-idän kriisejä pakenevista pakolaisista, mutta myös laajalti taloudellisista siirtolaisista Länsi- ja Itä-Afrikasta, joilla ei ole mitään syytä saada Euroopassa kansainvälistä suojelua tai muutakaan oleskelulupaa. Välimeren siirtolaisuusongelman ratkaisu ei ole EU-komission malli, jossa kaikki ovet ja ikkunat avataan siirtolaisuudelle ja kiintiöiden avulla pakotetaan kaikki EU-maat ottamaan vastaan yhteisön reunavaltioihin ajautuvia siirtolaisia, joista iso osa ei edes ole kv-suojelun tarpeessa. Ainoa toimiva ratkaisu tähän kriisiin on käynnistää Libyassa sotilasoperaatio, jossa tuhotaan ihmissalakuljettajien käyttämät huonokuntoiset veneet ja pidätetään kaikki salakuljetuksesta epäillyt henkilöt. Nämä toimenpiteet saisivat räjähtäneen veneliikenteen loppumaan Libyan ja Euroopan välillä. Sadattuhannet Libyassa oleskelevat taloudelliset siirtolaiset Länsi- ja Itä-Afrikasta pitäisi taas yhteistyössä Libyan viranomaisten kanssa palauttaa takaisin kotimaihinsa rakentamaan siellä parempaa elintasoa ja tulevaisuutta itselleen ja kansoilleen. Aidosti hädänalaisia ihmisiä Eurooppa voi ottaa vastaan tarkasti rajatun määrän vapaaehtoisperustein kunkin jäsenmaan kansalliset olosuhteet huomioiden. EU:lle ei pidä tässä asiassa antaa toimivaltaa.

Suomen hallituksen olisi ryhdyttävä nyt välittömiin toimenpiteisiin turvapaikkapolitiikassa maamme lainsäädännöllisten vetovoimatekijöiden heikentämiseksi, jotka houkuttelevat Suomeen erityisesti Somaliasta ja Irakista turvapaikanhakijoita. Hallitus voisi ilman viivettä mm. alentaa turvapaikanhakijoille myönnettävää toimeentulotukea, lyhentää myönteisten oleskelulupien kestoa kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden kohdalla ja tiukentaa hallitusohjelman mukaisesti perheenyhdistämiskäytäntöjä, mikä tekisi Suomesta vähemmän houkuttelevan kohteen hakea turvapaikkaa. Myös maahanmuuttovirastoa olisi syytä ohjeistaa päivittämään turvapaikanhakijoiden lähtömaiden maaraportteja erityisesti Irakin ja Somalian kohdalla, jotta kansainvälisen suojelun myöntämisen kriteerit eivät poikkeaisi muista EU-maista. Rahan syytäminen turvapaikkahakemusten käsittelyyn ja uusien vastaanottokeskusten perustamiseen ei ole kestävä ratkaisu lisääntyneisiin turvapaikanhakijamääriin. Näillä toimenpiteillä saataisiin tp-hakijoiden kasvu varmasti taittumaan ja integraatioresurssit riittämään jo täällä oleville ulkomaalaisille.

Suomi sitoutuu seuraavan kahden vuoden aikana vastaanottamaan muista EU-maista yhteensä 792 turvapaikanhakijaa. Tänä ennen Suomi oli luvannut ottaa kansallisen pakolaiskiintiönsä päälle tulevan kahden vuoden aikana vielä 300 kiintiöpakolaista EU-maiden keskinäisen sopimuksen perusteella. Nämä EU:n Suomelle jyvittämät määrät kiintiöpakolaisista ja turvapaikanhakijoista ovat täsmälleen samat, mitkä Suomelle olisivat tulleet, jos komission ehdottama pakkokiintiömenettely olisi mennyt läpi. Sisäministeri Orpo epäonnistuikin täydellisesti EU-tasolla Suomen kansallisen edun puolustamisessa. Suomen pitäisi pyrkiä seuraavalla neuvottelukierroksella taakanjaosta EU-tasolla kieltäytyä ottamasta vastaan enää yhtään turvapaikanhakijaa tai kiintiöpakolaista kansallisten määräysten ohi.

Monikulttuurisuudesta

Monikulttuurisuuden kritiikillä ei tarkoiteta sitä, että kiellettäisiin se fakta, että Suomessa ja muissa Länsi-Euroopan maissa on satoja vuosia asunut kantaväestöjen rinnalla rauhanomaisesti lukuisia etnisiä vähemmistöryhmiä, joilla on omat kulttuuritraditionsa. Monikulttuurisuuskritiikki ei myöskään pidä sisällään sitä, että yksilöitä kiellettäisiin muodostamasta täysin itsenäisesti oman maailmankuvansa ja maailmankatsomuksensa. Monikulttuurisen yhteiskunnan arvostelulla tarkoitetaan pikemminkin kritiikkiä siitä, että nykyisten kansainvaellusten aikana, jolloin länsimaiseurooppalaisen kulttuurialueen sisälle tulee valtava määrä ihmisiä Afrikasta ja Aasiasta, valtio alkaa aktiivisen julkisen politiikan keinoin tukea toisiaan vastaan kilpailevien arvo- ja normijärjestelmien rakentumista yhden valtion alueelle. Tällöin esimerkiksi arabi- tai afrikkalaistaustaisia henkilöitä kehotetaan Suomessa ja muissa Euroopan maissa monikulttuurisuuden nimissä elämään niiden arvojen ja normien mukaan, mitkä vallitsevat tämän yksilön alkuperämaassa, vaikka tämä olisi täysin ristiriidassa eurooppalaisen yhteiskuntajärjestyksen kanssa. Monikulttuurinen yhteiskuntapolitiikka pitää sisällään eurooppalaisen kansallisvaltion hajaannuksen siemenen ja se on myös torjuttu epäonnistuneena esimerkiksi Saksan liittokanslerin, Britannian pääministerin ja Ranskan entisen presidentin taholta.