Vuoden 2008 kunnallisvaalien jälkimainingeissa käynnistynyt maahanmuuttokeskustelu on saanut viime aikoina groteskejakin piirteitä. Muutamien häiriintyneiden ihmisten tekemät tappouhkaukset ministereitä sekä maahanmuuttotutkijoita vastaan on eliitin taholta tulkittu yleisiksi maahanmuuttokriitikkojen toimintatavoiksi.
Tämä väite ei voisi olla kauempana totuudesta. Itse en missään nimessä hyväksy Thorsia kohtaan tehtyjä uhkauksia, vaikken kannata hänen toteuttamaansa maahanmuuttopolitiikkaa millään tasolla. Media on myös viljellyt harhaluuloja kantasuomalaisten etnistä ylemmyyttä korostavasta liikkeestä, joka verhoutuu maahanmuuttokritiikin varjon alle. Voin todeta, ettei suurinta osaa maahanmuuttoa arvostelevista tahoista kiinnosta tulijoiden etninen tausta. Maahanmuutto on käytännössä pelkästään sosiokulttuurinen ja taloudellinen ongelma, eikä näin ihmisten etnisellä alkuperällä ole maahanmuuttokeskustelussa sijaa. Tämän keskustelun keskiössä ovatkin rasistisen diskurssin sijasta pääosin sosiaali- ja terveyssektorin kasvavat kustannukset, kulttuurilliset törmäykset, rikollisuus ja sananvapauskysymykset.
Maahanmuuttoon sinisilmäisesti suhtautuvat tahot ovat monesti viljelleet käsityksiä sen rikastavasta vaikutuksesta kulttuuriimme ja talouselämäämme sekä huomauttaneet meitä koskevista kansainvälisistä velvoitteista. Euroopan poliittista tilannetta seuranneena voin todeta, että monikulttuurisen yhteiskunnan kauniit visiot ovat romahtaneet kaikkialla Länsi-Euroopan alueella.
Muun muassa Hollannin, Tanskan ja Itävallan kaltaiset maat ovat käytännössä täysin kahtia jakaantuneita kantaväestöön sekä maahanmuuttajataustaisiin ihmisiin huolimatta vuosikymmeniä kestäneestä monikulttuurisesta kotouttamispolitiikassa sekä poliittisen korrektiuden nostamisesta yhteiskunnan johtotähdeksi. Kasvava rikollisuus, orastava islamismi ja maahanmuuttajien juurettomuus ovat Länsi-Euroopan nk. monikulttuuristen valtioiden arkipäivää, mikä ei omiaan antamaan ruusuista kuvaa Suomenkaan tulevaisuudesta.
Talouselämää koskevat argumentit maahanmuuton puolesta kalpenevat Saksan esimerkin myötä. Saksan ulkomaalaisväestö kasvoi vuoden 1970 3,5 miljoonasta 7,5 miljoonaan vuoteen 2000 mennessä. Silti työssä käyvien ulkomaalaisten määrä pysyi samassa kahdessa miljoonassa.
Kansainväliset velvoitteetkaan eivät käy selityksenä hallituksen leväperäiselle maahanmuuttopolitiikalle. Suomea sitovat ainoastaan Geneven pakolaissopimus sekä EU:n maahanmuuttoa koskevat direktiivit. Työperäisen maahanmuuton säätely EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta on sitä vastoin käytännössä yksin Suomen säädeltävissä.
Julkaistu Ilkassa 29.3 2010
Tämä väite ei voisi olla kauempana totuudesta. Itse en missään nimessä hyväksy Thorsia kohtaan tehtyjä uhkauksia, vaikken kannata hänen toteuttamaansa maahanmuuttopolitiikkaa millään tasolla. Media on myös viljellyt harhaluuloja kantasuomalaisten etnistä ylemmyyttä korostavasta liikkeestä, joka verhoutuu maahanmuuttokritiikin varjon alle. Voin todeta, ettei suurinta osaa maahanmuuttoa arvostelevista tahoista kiinnosta tulijoiden etninen tausta. Maahanmuutto on käytännössä pelkästään sosiokulttuurinen ja taloudellinen ongelma, eikä näin ihmisten etnisellä alkuperällä ole maahanmuuttokeskustelussa sijaa. Tämän keskustelun keskiössä ovatkin rasistisen diskurssin sijasta pääosin sosiaali- ja terveyssektorin kasvavat kustannukset, kulttuurilliset törmäykset, rikollisuus ja sananvapauskysymykset.
Maahanmuuttoon sinisilmäisesti suhtautuvat tahot ovat monesti viljelleet käsityksiä sen rikastavasta vaikutuksesta kulttuuriimme ja talouselämäämme sekä huomauttaneet meitä koskevista kansainvälisistä velvoitteista. Euroopan poliittista tilannetta seuranneena voin todeta, että monikulttuurisen yhteiskunnan kauniit visiot ovat romahtaneet kaikkialla Länsi-Euroopan alueella.
Muun muassa Hollannin, Tanskan ja Itävallan kaltaiset maat ovat käytännössä täysin kahtia jakaantuneita kantaväestöön sekä maahanmuuttajataustaisiin ihmisiin huolimatta vuosikymmeniä kestäneestä monikulttuurisesta kotouttamispolitiikassa sekä poliittisen korrektiuden nostamisesta yhteiskunnan johtotähdeksi. Kasvava rikollisuus, orastava islamismi ja maahanmuuttajien juurettomuus ovat Länsi-Euroopan nk. monikulttuuristen valtioiden arkipäivää, mikä ei omiaan antamaan ruusuista kuvaa Suomenkaan tulevaisuudesta.
Talouselämää koskevat argumentit maahanmuuton puolesta kalpenevat Saksan esimerkin myötä. Saksan ulkomaalaisväestö kasvoi vuoden 1970 3,5 miljoonasta 7,5 miljoonaan vuoteen 2000 mennessä. Silti työssä käyvien ulkomaalaisten määrä pysyi samassa kahdessa miljoonassa.
Kansainväliset velvoitteetkaan eivät käy selityksenä hallituksen leväperäiselle maahanmuuttopolitiikalle. Suomea sitovat ainoastaan Geneven pakolaissopimus sekä EU:n maahanmuuttoa koskevat direktiivit. Työperäisen maahanmuuton säätely EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta on sitä vastoin käytännössä yksin Suomen säädeltävissä.
Julkaistu Ilkassa 29.3 2010
