25.6 1941 alkoi kansamme jatkosota Neuvostoliittoa vastaan. 10.7 1941 julkistettu marsalkka Mannerheimin miekantuppipäiväkäsky viitoitti sodankäynnin päämääräksi Moskovan rauhassa menetettyjen alueiden ja Itä-Karjalan vapauttamisen bolsevismin ikeestä. Kyseessä ei ollut imperialistinen julistus maamme pinta-alueen lisäämiseksi. Takana oli pikemminkin sotilaalliset tavoitteet turvata Suomelle helposti puolustettavan kolmen kannaksen rajan Karjalan kannakselle ja Aunuksen Karjalaan.
Loppuvuonna 1940 Neuvostoliiton ulkoasiainministeri Molotov oli aggressiiviseen sävyyn vaatinut Berliinin vierailullaan Suomen kysymyksen lopullista ratkaisua Baltian maiden tapaan. Suomen sotilastiedustelu oli myös havainnut neuvostojoukkojen lisääntyneen läsnäolon itärajamme tuntumassa vuoden 1940 kuluessa. Tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa Suomella ei yksinkertaisesti ollut muuta mahdollisuutta, kuin lyöttäytyä yhteen kansallissosialistisen Saksan kanssa samaan rintamaan maailmankommunismia ja Suomi-vihamielistä politiikkaa ajavaa Neuvostoliittoa vastaan.
Suomen sodanpäämääriin ei missään vaiheessa kuulunut Hitlerin Saksan tapaan kokonaisten kansanosien likvidoiminen tai Wehrmachtin komissaarikäskyn kaltaiset menetelmät teloittaa kaikki kommunismia levittävät henkilöt. Jatkosodassa oli kyse Suomen kansan pelastumisesta aggressiivisen ja vihamielisen itänaapurin hirmuhallitsija Stalinin kynsistä, joka tavoitteli maamme orjuuttamista ja tuhoamista.
Neuvostokommunismin murtumisen jälkeen 1990-luvun alussa myös jatkosodan veteraanit saivat ansaitsemansa kunnioituksen uhrauksistaan. Häpeälliset 60-lukulaisten aikanaan harrastamat veteraanien herjaamiset ovat onneksi jo historiaa. Suomalaisten on syytä muistaa ja kiittää yhä harvenevia veteraaniemme rivejä kansamme pelastamisesta bolsevismilta ja näin suomalaisen elämänmuodon tuholta.
