Kuluneen vuoden aikana jo kolme euromaata on joutunut taipumaan ja kysymään EU:lta ja IMF:ltä rahallisista tukea selviytyäkseen kasvavista velkavuoristaan. Portugalia, Kreikkaa ja Irlantia yhdistää viime vuosina harjoitetun talouspolitiikan katastrofaaliset virheet. Kulttuurillisesti nämä kaksi Etelä-Euroopan maata eroavat Irlannista kuitenkin huomattavasti. Eurokriisi on paljastanut, miten mahdotonta on sovittaa yhteinen korko- ja rahapolitiikka Euroopassa, jonka eri osissa talouden ja kulttuurin fundamentit poikkeavat toisistaan radikaalisti.
Jo Max Weberin kuuluisassa teoksessa eurooppalaisesta kapitalismista painotettiin protestanttista työetiikkaa ja halua löytää ratkaisut tämän maailman puolella turvautumatta tuonpuolisen haikailuun. Osittain katolilaisuudesta juontuvan kulttuurin vaikutus näkyy Etelä-Euroopan taloudenpidossa, jossa ei tunnuta ajateltavan pitkäjänteistä ja kestävää kehitystä, eivätkä päättäjät alueella tunnu elävän tässä päivässä. Tätä taloudenhoitoa leimaavat eturyhmäristiriidat, kansantaloudellisen kirjanpidon väärentely ja valtionvelan paisuttaminen. Myös ortodoksisen Kreikan talouspolitiikkaa ilmentävät nämä samat epäkohdat. Katolilaisessa Irlannissa sitä vastoin kansantaloudellisen velkakriisin aiheutti asuntokupla ja poikkeuksellisen alhainen yhteisöverokanta, joka houkutteli maahan spekulantteja, jotka kriisin puhjetessa ovat jättäneet Irlannin oman onnensa nojaan. Espanjan asuntokriisin seurauksena syntyneen 20 % työttömyysasteen ja valtionvelan kasvun pelätään ajavan tämän yhden EU:n suurimmista maista seuraavaksi kriisirahaston ja IMF:n asiakkaaksi.
Protestanttisessa Pohjois-Euroopassa sekä saksankielisissä maissa, Etelä-Euroopasta poiketen, talouspolitiikka on ollut pitkään vastuullista. Vaikka Saksa ylittikin vakaus- ja kasvusopimuksen 3 %:n budjettialijäämän rajan 2000-luvun alussa, ei maa missään vaiheessa ole sortunut Etelä-Euroopan tai Irlannin kaltaiseen vastuuttomaan talouspolitiikkaan. Rahaliittoon kuuluvissa Suomessa, Hollannissa, Itävallassa ja uudessa euromaa Virossa, taloudenhoito sitä vastoin on pitkään ollut esimerkillistä.
EKP:n korkopolitiikka on ollut keskeisenä osana aiheuttamassa EU:n kriisimaiden ongelmia. Matalat korot ja valuutan vakaus, mahdollistivat Etelä-Euroopassa holtittoman finanssipolitiikan, joka ei ennen euroaikaa oman valuutan arvon heilahdellessa ja korkojen noustessa olisi ollut mahdollista. Saksaa ja muita Euroopan vientivetoisia maita, kuten Suomea ja Hollantia, vakaa ja yliarvostuksesta vapaa euro, on osittain hyödyttänyt. Nämä edut ovat kuitenkin katoamassa Etelä-Euroopan maiden muuttuessa yhä painavammiksi riippakiviksi koko talousliiton uskottavuudelle. Euromaat ovat kulttuurisesti ja taloudellisesti niin eroavaisia, että tämä epäsymmetrisyys uhkaa ajaa Etelä-Euroopan maat vuosikausiksi velkakierteeseen ja köyhyyteen. Pohjois-Euroopan rasitteeksi taas tulevat rahan lapioiminen kriisimaille ja EKP:n raha- ja korkopolitiikan kiristyminen. Etelä-Euroopan on päästävä eurovankilasta velkasaneeraukseen, jonka jälkeen maiden on otettava oma valuutta takaisin käyttöön, joka mahdollistaisi reilun devalvaation tekemisen. Pohjois-Euroopan AAA-velkaluokituksen maiden olisi sitä vastoin pyrittävä tiivistämään yhteistyötään ja luomaan oma vahva talousalueensa. Vakaiden euromaiden olisi muutenkin keskityttävä EU-politiikassaan etusijassa toimivien sisämarkkinoiden kehittämiseen. Kansalaisille ärtymystä aiheuttavien suklaa-, kurkku- ja katiskadirektiivien sekä EU-komission vallankaappausta edistävien perussopimusten sijasta, päättäjiemme pitäisi keskittyä mahdollisen vakaan ja vauraan Euroopan luomiseen.
