Hallituksen päätös olla
myöntämättä STX-yhtiölle sen Turun telakalle tarvitsemaa lainaa sekä siitä
syntynyt kohu on vain sivujuonne traagisessa Suomen talouden
romahtamiskehityksessä. Suomella ei tosiasiallisesti ole minkäänlaisia näkymiä
siitä, että pääsisimme samankaltaiselle talouden nousu-uralle, mikä leimasi
BKT-kehitystä tämän vuosituhannen ensimmäisenä vuosikymmenenä. Päättäjämme
tarjoavat tässä taloudellisessa kriisitilanteessa reseptiksi uuteen nousuun
pääsemiseksi ainoastaan halpatyövoiman rahtaamista ulkomailta korvaamaan
suomalaiset työläiset sekä innovaatiopelleilyn ylenpalttisen rahoittamisen
jatkamista. Tässä he ampuvat ohi maalin hehtaarikaupalla, sillä Suomen
kansantalouden kipukohdat ovat aivan jossain muualla, kun ulkomaalaisten vähyydessä
tai työvoiman tietotaidon puutteessa.
Syy Saksan ja Ruotsin menestymiseen Suomeen verrattuna selittyy pitkälti onnistuneemmalla työmarkkina- ja palkkapolitiikalla sekä maiden historiallisesti Suomea paljon laajemmalla teollisuuden pohjalla. Pitää ottaa huomioon se, että nämä molemmat maat teollistuisivat huomattavasti Suomea aikaisemmin ja lisäksi huomattava etunäkökohta on maiden sijainti lähellä Keski-Euroopan markkinoita. Saksassa ja Ruotsissa yleinen hintataso on tuntuvasti Suomea alhaisempi, minkä vuoksi näissä maissa kansalaisen ostovoima on meitä korkeampi, vaikka reaalipalkkatason kehitys ei ole Suomen tasolle yltänyt. Suomi on ylivoimaisesti kallein euromaa varsinkin asuminen ja ruoan keskimääräinen hinta huomioon ottaen, mikä on syönyt suuren osan viime vuosien palkankorotusten vaikutuksista yksityiseen kysyntään varsinaisilla kulutusmarkkinoilla.
Saksassa Schröderin hallitus runnoi läpi 2000-luvun alussa niin sanonut Hartz I-IV-uudistukset, jotka heikensivät työttömyysturvan tasoa sekä kevensivät työmarkkinoiden säätelyä. Ruotsissa Reinfeldtin porvarihallitus on vuodesta 2006 asti harjoittanut hyvin markkinaorientoitunutta talouspolitiikkaa, mikä on omalta osaltaan lisännyt maan työllisyysastetta. Ruotsin porvarihallituksen päätöksellä vapauttaa työvoiman liikkuvuus EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta vuonna 2008 taas ei ole merkittävää vaikutusta Ruotsin työllisyyteen ollut, koska suurin osa näistä ulkoeurooppalaisista työntekijöistä on rekrytoitu alhaisen palkkatason väliaikaistöihin. Saksa taas on pitänyt kiinni tiukasta sääntelystä koskien ulkoeurooppalaista työvoiman muuttoa, joka perustuu vuoden 1973 Anwerbestopp-päätökseen. Eräiden talousasiantuntijoiden väitteet maahanmuuton keskeisestä vaikutuksesta Ruotsin ja Saksan talousmenestykseen ovatkin vain pelkkää urbaanilegendaa.
Saksan ja Ruotsin tekemillä työmarkkinapoliittisilla ratkaisuilla on kuitenkin ollut epätoivottavia sivuvaikutuksia etenkin Saksassa. Saksassa on syntynyt Hartz-reformien myötä arviolta kuuden miljoonan hengen matalapalkkasektori, jossa työntekijöiden osana on suuri epävarmuus tulevaisuuden tulotasosta sekä työsuhteen kestosta. Suomen perinteisesti suojelluilla työmarkkinoilla vastaavanlaisen matalapalkkaköyhälistön syntyminen olisi todella ennenkuulumatonta. Toistaiseksi tämänkaltainen visiointi on kuitenkin turhaa, sillä Suomella ei ole työpaikkoja tarjottavana edes nykyisille työnhakijoille. Maatamme vaivaa samanaikainen krooninen korkean rakenteellisen työttömyyden taso sekä teollisen pohjan murentuminen. IT-bulkkiteollisuuden romahdus on tapahtunut viimeisten 5 vuoden aikana hyvin nopeasti, kun taas metsäteollisuus on hitaasti taantunut viimeisten parin vuosikymmenen ajan. Hallituksella ei ole minkäänlaista strategiaa siihen, millä Suomi saataisiin uudelle talouden kasvu-uralle. Innovaatiobisnes, joka lähinnä elättää kalliita valtionvirkamiehiä sekä muita epämääräisiä tahoja, ei ole pystynyt viimeisten 10 vuoden aikana edesauttamaan millään tavalla uusien kasvuyritysten syntymisessä maahamme. Silti hallitus pitää apinanraivolla kiinni innovaatiomantrassaan sen sijaan, että ohjaisi turhat t&k-varat konkreettisiin verohelpotuksiin pk-yrityksille.
Hallituspuolueilla on nyt viimeinen hetki ottaa kynä kauniiseen käteen ja pelastaa Suomen talouden tulevaisuus. Piikki olisi laitettava välittömästi kiinni osallistumiselle eurotukipakettimekanismeihin. Nämä säästyneet varat olisi ohjattava perusinfrastruktuurin parantamiseen erityisesti alempiasteisen tiestön ja raideliikenteen osalta. Hallituksen olisi lisäksi poistettava yhteisövero työllistäviltä pk-yrityksiltä, jotka eivät nosta osinkoa tilikauden aikana. Arvonlisäverottoman liikevaihdon alarajaa sekä huojennusalueen kattoa olisi myös nostettava tuntuvasti nykyisestä. Näillä toimenpiteillä saataisiin Suomen talouden elpyminen käynnistettyä, joka on välttämätöntä hyvinvointivaltiomallimme pelastamiseksi.
Syy Saksan ja Ruotsin menestymiseen Suomeen verrattuna selittyy pitkälti onnistuneemmalla työmarkkina- ja palkkapolitiikalla sekä maiden historiallisesti Suomea paljon laajemmalla teollisuuden pohjalla. Pitää ottaa huomioon se, että nämä molemmat maat teollistuisivat huomattavasti Suomea aikaisemmin ja lisäksi huomattava etunäkökohta on maiden sijainti lähellä Keski-Euroopan markkinoita. Saksassa ja Ruotsissa yleinen hintataso on tuntuvasti Suomea alhaisempi, minkä vuoksi näissä maissa kansalaisen ostovoima on meitä korkeampi, vaikka reaalipalkkatason kehitys ei ole Suomen tasolle yltänyt. Suomi on ylivoimaisesti kallein euromaa varsinkin asuminen ja ruoan keskimääräinen hinta huomioon ottaen, mikä on syönyt suuren osan viime vuosien palkankorotusten vaikutuksista yksityiseen kysyntään varsinaisilla kulutusmarkkinoilla.
Saksassa Schröderin hallitus runnoi läpi 2000-luvun alussa niin sanonut Hartz I-IV-uudistukset, jotka heikensivät työttömyysturvan tasoa sekä kevensivät työmarkkinoiden säätelyä. Ruotsissa Reinfeldtin porvarihallitus on vuodesta 2006 asti harjoittanut hyvin markkinaorientoitunutta talouspolitiikkaa, mikä on omalta osaltaan lisännyt maan työllisyysastetta. Ruotsin porvarihallituksen päätöksellä vapauttaa työvoiman liikkuvuus EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta vuonna 2008 taas ei ole merkittävää vaikutusta Ruotsin työllisyyteen ollut, koska suurin osa näistä ulkoeurooppalaisista työntekijöistä on rekrytoitu alhaisen palkkatason väliaikaistöihin. Saksa taas on pitänyt kiinni tiukasta sääntelystä koskien ulkoeurooppalaista työvoiman muuttoa, joka perustuu vuoden 1973 Anwerbestopp-päätökseen. Eräiden talousasiantuntijoiden väitteet maahanmuuton keskeisestä vaikutuksesta Ruotsin ja Saksan talousmenestykseen ovatkin vain pelkkää urbaanilegendaa.
Saksan ja Ruotsin tekemillä työmarkkinapoliittisilla ratkaisuilla on kuitenkin ollut epätoivottavia sivuvaikutuksia etenkin Saksassa. Saksassa on syntynyt Hartz-reformien myötä arviolta kuuden miljoonan hengen matalapalkkasektori, jossa työntekijöiden osana on suuri epävarmuus tulevaisuuden tulotasosta sekä työsuhteen kestosta. Suomen perinteisesti suojelluilla työmarkkinoilla vastaavanlaisen matalapalkkaköyhälistön syntyminen olisi todella ennenkuulumatonta. Toistaiseksi tämänkaltainen visiointi on kuitenkin turhaa, sillä Suomella ei ole työpaikkoja tarjottavana edes nykyisille työnhakijoille. Maatamme vaivaa samanaikainen krooninen korkean rakenteellisen työttömyyden taso sekä teollisen pohjan murentuminen. IT-bulkkiteollisuuden romahdus on tapahtunut viimeisten 5 vuoden aikana hyvin nopeasti, kun taas metsäteollisuus on hitaasti taantunut viimeisten parin vuosikymmenen ajan. Hallituksella ei ole minkäänlaista strategiaa siihen, millä Suomi saataisiin uudelle talouden kasvu-uralle. Innovaatiobisnes, joka lähinnä elättää kalliita valtionvirkamiehiä sekä muita epämääräisiä tahoja, ei ole pystynyt viimeisten 10 vuoden aikana edesauttamaan millään tavalla uusien kasvuyritysten syntymisessä maahamme. Silti hallitus pitää apinanraivolla kiinni innovaatiomantrassaan sen sijaan, että ohjaisi turhat t&k-varat konkreettisiin verohelpotuksiin pk-yrityksille.
Hallituspuolueilla on nyt viimeinen hetki ottaa kynä kauniiseen käteen ja pelastaa Suomen talouden tulevaisuus. Piikki olisi laitettava välittömästi kiinni osallistumiselle eurotukipakettimekanismeihin. Nämä säästyneet varat olisi ohjattava perusinfrastruktuurin parantamiseen erityisesti alempiasteisen tiestön ja raideliikenteen osalta. Hallituksen olisi lisäksi poistettava yhteisövero työllistäviltä pk-yrityksiltä, jotka eivät nosta osinkoa tilikauden aikana. Arvonlisäverottoman liikevaihdon alarajaa sekä huojennusalueen kattoa olisi myös nostettava tuntuvasti nykyisestä. Näillä toimenpiteillä saataisiin Suomen talouden elpyminen käynnistettyä, joka on välttämätöntä hyvinvointivaltiomallimme pelastamiseksi.
