Suomi on tullut tienhaaraan

6.12.2015 on Suomen itsenäistymisen 98-vuotisjuhlapäivä. Suomea on koetellut viime aikoina vakava talouden taantuminen ja ennennäkemätön turvapaikanhakijoiden vyöry, mikä on ymmärrettävästi aiheuttanut suomalaisissa suurta huolestuneisuutta. Suomalaisten on tänään kuitenkin syytä ylpeydellä muistella suurta tarinaa nimeltä Suomi. Suomi selviytyi sankarillisen taistelun kautta itsenäisenä toisesta maailmansodasta, sodan raunioista maa uudelleenrakennettin täysin kotimaisin voimin ja Suomesta kehittyi lopulta hyvinvointivaltio, joka on osoittautunut hämmästyttävän kilpailukykyiseksi maailmantaloudessa ja samalla taannut sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumisen suomalaisten kesken. 

Tanskan kansa teki oikean ratkaisun tämän viikoisessa kansanäänestyksessään tyrmäämällä EU:n oikeus- ja sisäasiain yhteistyöhön osallistumisen. Tanskalaiset ovat aikaisemmin äänestäneet eurojäsenyyttä vastaan vuonna 2000 ja sanoneet ei Maastrichtin sopimukselle 1992. Myös Ruotsissa kansa kaatoi maan eurojäsenyyden kansanäänestyksessä 2003. Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka on pyrkinyt kaikkiin EU-ytimiin ja yhteistyömuotoihin ja tuloksena on se, että Suomen talous kuristuu liian vahvan valuutan takia ja kaikki yritteliäisyys sekä tsemppi on kadonnut maasta, kun on luotettu liikaa EU-jäsenyyden tuoman kuvitteellisen vetoavun varaan. Suomalaisilta ei myös ole saatu kansanäänestyksillä mandaattia tälle ytimiin pyrkimisille. Suomen pitäisi ottaa täysin uusi asento EU-politiikassa ja muiden Pohjoismaiden tapaan pidettävä etäisyyttä EU:n ytimiin kansallisen poliittisen liikkumavaran maksimoimiseksi. 

Suomen suunnan kääntämiseksi uuteen kansalliseen nousuun on palattava niihin periaatteisiin, jotka mahdollistivat Suomen kehittymisen yhdeksi maailman vakaimmista ja vauraimmista yhteiskunnista toisen maailmansodan kauhujen jälkeen. Kansainvälinen liberalismi, globalisaation nimissä tehty perusteollisuuden ulosmittaus tai utopistinen massamaahanmuuttoideologia eivät rakennusvälineinä ole kestäviä suomalaisen sivilisaation ylläpitämiseksi. Herkeämätön kansallinen yhtenäisyys, vahva suomalainen identiteetti ja elinkelpoinen kansantalous ovat edellytykset sille, että suomalainen elämänmuoto voidaan säilyttää myös jälkipolville. Suomalaiset ovat historiansa aikana yltäneet aina suurenmoisiin suorituksiin kansallisen yksimielisyyden vallitessa. On suomalaisista itsestään kiinni seuraammeko isiemme viitoittamaa suomalaiskansallista tietä, vai kuljemmeko kohti muun Länsi-Euroopan tuhoisaa yhteiskuntakokeilua, jonka lopputulemaa olemme viime aikoina kauhulla katselleet täältä Pohjois-Euroopan koillisnurkasta.

Maahanmuutto Eurooppaan pysäytettävä

Euroopan ulkopuolinen maahanmuutto on ollut kaikille niille Euroopan maille tappiollista, joissa maahanmuuton kustannuksia on tarkemmin selvitetty. Muun muassa Britannialle ei-eurooppalainen maahanmuutto maksoi välillä 1995-2011 120 miljardia puntaa, kun taas Hollannille ei-länsimainen maahanmuutto maksoi vuonna 2010 tehdyn arvion mukaan vuosittain 7,2 miljardia euroa. Suomessakin on eräitä kansalaisuusryhmiä, joiden keskuudessa työttömyysaste on ollut 2000-luvun alun jälkeen pysyvästi yli 50 %. Tämän vuoden turvapaikkaryntäys tulee Suomessa vain entisestään pahentamaan ulkomaalaisten kotoutumisongelmia ja lisäämään julkisen sektorin kustannuksia. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että jatkossa Aasian ja Afrikan mantereilta Suomeen tuleva maahanmuutto on saatava mahdollisimman alhaiselle tasolle kotouttamisen mahdollistamiseksi ja julkisen sektorin tasapainon turvaamiseksi. 

On positiivista, jos Turkki ja EU pystyisivät yhteistyössä pysäyttämään hallitsemattoman maahanmuuton Lähi-idästä Turkin kautta Eurooppaan. On kuitenkin vaarallista luvata Turkin kansalaisille tässä yhteydessä viisumivapauden EU:hun, koska tämä voi laukaista massiivisen turkkilaisten siirtolaisvirran Keski-Eurooppaan. Ainoa pysyvä ratkaisu Euroopan pakolaiskriisiin on saada aikaan rauha Syyriassa ja ISIS-järjestö tuhottua, jotta ihmiset voisivat palata Turkin ja muiden Syyrian lähialueiden pakolaisleireiltä takaisin kotimaihinsa. 

Huolimatta Suomen hallituksen oikeasuuntaisista toimenpiteistä turvapaikkapolitiikan kiristämiseksi (vireillä oleva sosiaaliturvauudistus ja perheenyhdistämisen kiristykset), ei turvapaikkapolitiikka Suomessa ole vieläkään kontrollissa. Maahan tulee yhä viikottain reilut 1000-2000 turvapaikanhakijaa, jossa on laskua syyskuun huippulukemiin, mutta määrä on silti valtava. Uusi kehityksen suunta on ilmeisesti se, että Ruotsin rajan lisäksi, Venäjän raja alkaa vuotamaan turvapaikanhakijoita maahan. Nyt tarvitaan lisää signaalitekoja tulovirran pienentämiseksi Suomeen, joita voisivat olla muun muassa väliaikaisten oleskelulupien käyttöönotto ja perheenyhdistämisen kiristämisen aikaistaminen turvapaikanhakijoiden kohdalla. 

EU-tasolla on siirryttävä mahdollisimman nopealla aikataululla Australian kaltaiseen push back-politiikkaan, jossa merellä tavoitettavat turvapaikanhakijoiden laivat käännytetään Libyaan tai Turkkiin poikkeuksetta. Tämä alentaisi ihmisten motivaatiota lähteä vaaralliselle meriretkelle Eurooppaan ja tuhoaisi ihmissalakuljettajien liiketoiminnan lähteen. Turvapaikanhakijoiden hakeminen suoraan leireiltä Eurooppaan tai jakaminen kiintiöillä Kreikasta tai Italiasta muualle EU:hun ei ole toimiva ratkaisu, vaan pahentaa edelleen akuuttia tilannetta. Pääpainon on oltava tehokkaassa EU:n ulkorajojen valvonnassa, joka on välttämätöntä eurooppalaisen sivilisaation pelastamiseksi.

Maahanmuutto Eurooppaan ja Suomeen saatava hallintaan

Välimeren pakolaiskriisin ratkaiseminen on Euroopan sivilisaation kohtalonkysymys. Huonokuntoisten veneiden avulla Kreikan ja Italian rannikoille saapuvat ihmismassat muodostuvat sekä Lähi-idän kriisejä pakenevista pakolaisista, mutta myös laajalti taloudellisista siirtolaisista Länsi- ja Itä-Afrikasta, joilla ei ole mitään syytä saada Euroopassa kansainvälistä suojelua tai muutakaan oleskelulupaa. Välimeren siirtolaisuusongelman ratkaisu ei ole EU-komission malli, jossa kaikki ovet ja ikkunat avataan siirtolaisuudelle ja kiintiöiden avulla pakotetaan kaikki EU-maat ottamaan vastaan yhteisön reunavaltioihin ajautuvia siirtolaisia, joista iso osa ei edes ole kv-suojelun tarpeessa. Ainoa toimiva ratkaisu tähän kriisiin on käynnistää Libyassa sotilasoperaatio, jossa tuhotaan ihmissalakuljettajien käyttämät huonokuntoiset veneet ja pidätetään kaikki salakuljetuksesta epäillyt henkilöt. Nämä toimenpiteet saisivat räjähtäneen veneliikenteen loppumaan Libyan ja Euroopan välillä. Sadattuhannet Libyassa oleskelevat taloudelliset siirtolaiset Länsi- ja Itä-Afrikasta pitäisi taas yhteistyössä Libyan viranomaisten kanssa palauttaa takaisin kotimaihinsa rakentamaan siellä parempaa elintasoa ja tulevaisuutta itselleen ja kansoilleen. Aidosti hädänalaisia ihmisiä Eurooppa voi ottaa vastaan tarkasti rajatun määrän vapaaehtoisperustein kunkin jäsenmaan kansalliset olosuhteet huomioiden. EU:lle ei pidä tässä asiassa antaa toimivaltaa.

Suomen hallituksen olisi ryhdyttävä nyt välittömiin toimenpiteisiin turvapaikkapolitiikassa maamme lainsäädännöllisten vetovoimatekijöiden heikentämiseksi, jotka houkuttelevat Suomeen erityisesti Somaliasta ja Irakista turvapaikanhakijoita. Hallitus voisi ilman viivettä mm. alentaa turvapaikanhakijoille myönnettävää toimeentulotukea, lyhentää myönteisten oleskelulupien kestoa kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden kohdalla ja tiukentaa hallitusohjelman mukaisesti perheenyhdistämiskäytäntöjä, mikä tekisi Suomesta vähemmän houkuttelevan kohteen hakea turvapaikkaa. Myös maahanmuuttovirastoa olisi syytä ohjeistaa päivittämään turvapaikanhakijoiden lähtömaiden maaraportteja erityisesti Irakin ja Somalian kohdalla, jotta kansainvälisen suojelun myöntämisen kriteerit eivät poikkeaisi muista EU-maista. Rahan syytäminen turvapaikkahakemusten käsittelyyn ja uusien vastaanottokeskusten perustamiseen ei ole kestävä ratkaisu lisääntyneisiin turvapaikanhakijamääriin. Näillä toimenpiteillä saataisiin tp-hakijoiden kasvu varmasti taittumaan ja integraatioresurssit riittämään jo täällä oleville ulkomaalaisille.

Suomi sitoutuu seuraavan kahden vuoden aikana vastaanottamaan muista EU-maista yhteensä 792 turvapaikanhakijaa. Tänä ennen Suomi oli luvannut ottaa kansallisen pakolaiskiintiönsä päälle tulevan kahden vuoden aikana vielä 300 kiintiöpakolaista EU-maiden keskinäisen sopimuksen perusteella. Nämä EU:n Suomelle jyvittämät määrät kiintiöpakolaisista ja turvapaikanhakijoista ovat täsmälleen samat, mitkä Suomelle olisivat tulleet, jos komission ehdottama pakkokiintiömenettely olisi mennyt läpi. Sisäministeri Orpo epäonnistuikin täydellisesti EU-tasolla Suomen kansallisen edun puolustamisessa. Suomen pitäisi pyrkiä seuraavalla neuvottelukierroksella taakanjaosta EU-tasolla kieltäytyä ottamasta vastaan enää yhtään turvapaikanhakijaa tai kiintiöpakolaista kansallisten määräysten ohi.

Monikulttuurisuudesta

Monikulttuurisuuden kritiikillä ei tarkoiteta sitä, että kiellettäisiin se fakta, että Suomessa ja muissa Länsi-Euroopan maissa on satoja vuosia asunut kantaväestöjen rinnalla rauhanomaisesti lukuisia etnisiä vähemmistöryhmiä, joilla on omat kulttuuritraditionsa. Monikulttuurisuuskritiikki ei myöskään pidä sisällään sitä, että yksilöitä kiellettäisiin muodostamasta täysin itsenäisesti oman maailmankuvansa ja maailmankatsomuksensa. Monikulttuurisen yhteiskunnan arvostelulla tarkoitetaan pikemminkin kritiikkiä siitä, että nykyisten kansainvaellusten aikana, jolloin länsimaiseurooppalaisen kulttuurialueen sisälle tulee valtava määrä ihmisiä Afrikasta ja Aasiasta, valtio alkaa aktiivisen julkisen politiikan keinoin tukea toisiaan vastaan kilpailevien arvo- ja normijärjestelmien rakentumista yhden valtion alueelle. Tällöin esimerkiksi arabi- tai afrikkalaistaustaisia henkilöitä kehotetaan Suomessa ja muissa Euroopan maissa monikulttuurisuuden nimissä elämään niiden arvojen ja normien mukaan, mitkä vallitsevat tämän yksilön alkuperämaassa, vaikka tämä olisi täysin ristiriidassa eurooppalaisen yhteiskuntajärjestyksen kanssa. Monikulttuurinen yhteiskuntapolitiikka pitää sisällään eurooppalaisen kansallisvaltion hajaannuksen siemenen ja se on myös torjuttu epäonnistuneena esimerkiksi Saksan liittokanslerin, Britannian pääministerin ja Ranskan entisen presidentin taholta.

On aika oikeistohallitukselle

Viikko sitten käytyjen eduskuntavaalien tuloksissa eniten huomiota on herättänyt keskustapuolueen odotettua pienempi vaalivoitto, perussuomalaisten kannatuksen säilyminen vuoden 2011 jytkyvaalien tasolla ja sdp:n täydellinen romahtaminen vasta neljänneksi suurimmaksi puolueeksi. Maamme arvoliberaalin kulttuuri- ja mediaeliitin julkinen parkaisu heille epätoivotusta vaalituloksesta oli hyvin kuvaava ja paljasti täysin niin kutsutun punavihreän suvaitsevaiston käsityksen demokratiasta. Nämä maailmanhalaajat ja tiedostavat tahot nimittäin ovat kansanvallan ylimpiä puolestapuhujia vain siihen asti, kun vaalit tuottavat heitä miellyttäviä tuloksia. Toki ei voida väittää vihervasemmistolaisten maailmanparantajien olevan demokratian vastaisia, mutta heidän suitsutuksensa Suomen kansan tahtotilan näkymisestä valtiollisissa vaaleissa on vahvasti riippuvainen siitä, ettei arvokonservatiivisen ja kansallismielisen perussuomalaisten kannatus vaaleissa ole korkea. 

Suomi on toisiin Pohjoismaihin ja myös muuhun Länsi-Eurooppaan nähden varsin konservatiivinen maa. Suomessa on ollut vuoden 1970 eduskuntavaaleista lähtien ei-sosialististen puolueiden enemmistö eduskunnassa. Tämä ei-vasemmistolainen enemmistö kasvoi viime viikon vaaleissa yhä suuremmaksi sosiaalidemokraattien ja vasemmistoliiton paikkamäärien sulamisen vuoksi. Vaikka Suomen eduskunnassa vasemmistopuolueilla ei siis ole ollut omaa enemmistöä vuosikymmeniin, on eri Suomen hallitusten politiikkaa leimannut hyvin vahvasti viime vuosina erimuotoinen vasemmistolaisuus, mikä on näkynyt lähinnä löysänä talous-, punavihreänä yhteiskunta-, hallitsemattomana maahanmuutto- ja sylikoiramaisena EU-politiikkana. Niin kutsuttu oikeisto onkin siis maassamme toteuttanut hyvin arvoliberaalia ja vasemmistoviritteistä politiikkaa, vaikka sillä olisi ollut mahdollisuus ajaa parlamentaarisen voimansa vuoksi kansallisvaltiokeskeisempää linjaa. Mikäli EU- ja maahamuuttoasioista löytyy sopu PS:n, keskustan ja kokoomuksen välillä, olisi syytä yrittää muodostaa maahamme perusporvarillinen oikeistohallitus, joka pyrkisi toteuttamaan aitoja työmarkkina-, sosiaaliturva- ja veroreformeja, tiukentaisi maahanmuuttopolitiikkaa ja nostaisi kansallisen edun ajamisen etusijalle EU-politiikassa Brysselin byrokraattien miellyttämisen sijasta. Tämä olisi todellinen muutos kylmän sodan jälkeen Suomessa perinteisesti noudatetulle politiikalle, jossa isänmaan etu on aina alistettu erimuotoiselle punavihreydelle ja globalisaatiohankkeille. 

Suomen talouspolitiikan suunnan kääntäminen on ensiarvoisen tärkeää ensi vaalikaudella. Maamme joutui 2012 kaksoistaantumaan, joka on revähdyttänyt valtiontalouden alijäämän lähes 10 miljardiin euroon, jos lasketaan yhteen sekä valtion että kuntatalouden alijäämä. Suomi rikkoo tänä vuonna EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen julkisen talouden alijäämää ja julkisen velan astetta koskevia kriteerejä. Myös talousunionisopimuksen osana oleva rakenteellisen alijäämän kriteeri paukkuu tänä vuonna Suomen osalta. Suomen bkt:n kasvutrendi on tätä nykyä Italian ohella EU-maiden häntäpäätä. Suomi on menettänyt kilpailukykyään keskeisiin kilpailijamaihin Saksaan ja Ruotsiin nähden tuntuvasti viime vuosina liian korkeiden palkankorotusten ja poukkoilevan veropolitiikan vuoksi ja, koska täällä ei ole kyetty sopimaan tarvittavista sosiaaliturva- ja työmarkkinareformeista hallituksen ja työmarkkinaosapuolten välillä. 

Euroopan keskuspankin aloittaman rahapoliittisen kevennyksen vaikutus ei välttämättä tule nostamaan Suomea siitä kansantaloudellisesta suosta, johon olemme joutuneet, sillä esimerkiksi Ruotsin kruunu ja Venäjän rupla ovat devalvoituneet vahvasti euroon nähden EKP:n aloitettua massiiviset rahamarkkinaoperaationsa. Suomen viennin lukuisten ongelmien joukkoon kuuluu myös ulkomaankauppaan suuntautuneiden yritystemme kyvyttömyys tuottaa sellaisia tavara- tai palvelukonsepteja, jotka pystyisivät aidosti kilpailemaan maailmanmarkkinoilla. Korkean lisäarvon tuotteiden vienti Suomesta on täysin romahtanut sen jälkeen, kun Nokian alamäki alkoi viime vuosikymmenen loppupuolella. Ainoat valonpilkut vientilastoissamme ovat lähinnä hissejä valmistava Kone ja eräät konepajayhtiöt. Paljon puhutuista biotaloudesta tai cleantechistä Suomen uuden talouskasvun veturina ei myöskään ole havaintoja ollut, minkä vuoksi voidaan esittää perusteltu epäilys siitä, onko Suomella aitoa mahdollisuutta päästä 2 % talouskasvu-uralle, jonka tuleva keskustalainen pääministeri Juha Sipilä on asettanut talouspolitiikkansa lähtökohdaksi. Alkavalla vaalikaudella on hallituksen kokoonpanosta huolimatta edessä erittäin ankarat julkiset leikkaukset, joista tuskin edes vähäosaisimmat suomalaiset säästyvät. Lähes kaikkien sosiaalietuisuuksien indeksikorotukset tullaan jäädyttämään, työttömyyskorvausten kestoa ja tasoa tullaan laskemaan, verovähennyksiä ja verotukia tullaan leikkaamaan tai poistamaan kokonaan, kehitysapua vähennetään ja julkisen vallan finanssipolitiikan avulla toteutettavaa kokonaiskysynnän lisäämistä astettain pienennetään. 

Suomi ei ole klassinen maahanmuuttomaa, sillä maamme historiaa on leimannut melkein tuhat vuotta ainutlaatuinen itämerensuomalainen kulttuuri, vaikka kansakuntamme oli ensiksi Ruotsin vallan alla 700 vuotta ja Venäjän keisarin alamaisena reilut 100 vuotta. Suomen kulttuurinen identiteetti ei ole muodostunut siten, että maahamme olisi historiallisesti suuntautunut suuria vieraiden kulttuuriryhmien, edes eurooppalaisten, edustajien muuttoliikettä, jolloin näiden ryhmien edustajien kulttuurit olisivat Suomessa kohdanneet suomalaisen kulttuurin, jolloin olisi muodostunut uusi sekakulttuuri. Suomi olikin ennen vuotta 1990 historiallisen Länsi-Euroopan homogeenisin yhtenäiskulttuurin maa. Tähän asiaintilaan on kuitenkin tullut iso muutos viimeisten 25 vuoden aikana, kun maahamme on kohdistunut suuri kansainvälinen muuttoliike sekä Euroopan sisältä että mantereen ulkopuolelta. Suomessa asuu tätä nykyä jo yli 300 000 ihmistä, jotka ovat muuttaneet tänne ulkomailta tai joilla on maahanmuuttajatausta. Suomessa oleskelee jo siis enemmän ulkomaalaistaustaisia ihmisiä kuin suomenruotsalaisia, jotka ovat suurin historiallinen vähemmistömme. 

Huolimatta punavihreiden ja liberaalioikeistolaisten puolueiden, median ja erilaisten eliittien väittämistä, maahanmuutto Suomeen ei varsinaisesti ole ollut menestystarina. Laajan maahanmuuttajasegmentin kiinnittyminen suomalaiseen yhteiskuntaan on ollut varsin heikohkoa tarkasteltaessa koulutus-, työllisyys- tai rikostilastoja. Eri maahanmuuttajaryhmien välillä on kuitenkin suuria eroja kotoutumisen onnistumisessa, sillä esimerkiksi länsieurooppalaiset ja itäaasialaiset keskimääräisesti integroituvat Suomeen hyvin, kun taas Afrikasta tai Lähi-idästä tulevat ihmiset valitettavan usein jäävät sulautumatta suomalaisen yhteiskunnan valtavirtaan. Elinkeinoelämä, kokoomus, rkp ja vihreät etunenässä ovat viime aikoina kovaan ääneen vaatineet maahanmuuton kasvattamista poistamalla EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta Suomeen tulevan työvoiman saatavuusharkinnan. Näiden tahojen mukaan maahanmuuttoa lisäämällä varmistetaan riittävä työvoiman tarjonta työvoimapulan vuoksi  ja maahanmuuttajat ovat heidän mukaansa huippuosaajia, jotka tuovat uusia ideoita suomalaisiin yrityksiin. Tosiasiassa Suomessa on työttömiä jo tällä hetkellä, jos erilaisissa työllistämiseen liittyvissä tukitoimissa mukana olevat henkilöt lasketaan mukaan, jo melkein 500 000, mikä asettaa outoon valoon väitteet työvoimapulasta. Lisäksi tässä puolen miljoonan työttömän joukossa on erittäin paljon vieraskielisiä ihmisiä, joiden työllistämisen tulisi olla ensisijaista siihen nähden, että maahamme tuotaisiin lisää ulkomaista työvoimaa. Massiivista työperäisen maahanmuuton lisäämistä ajavat toimijat eivät myös rehellisesti myönnä sitä, että työvoiman saatavuusharkintaa ei ole vuosikausiin enää sovellettu korkeaa osaamista omaaviin ulkoeurooppalaisiin työntekijöihin, vaan ainoastaan suorittavaa työtä tekeviin ei-eurooppalaisiin työläisiin. Elinkeinoelämän ja ulkomaisen työvoiman tuontia kannattavien eduskuntapuolueiden tavoitteena onkin tosiasiassa poistamalla saatavuusharkinta vauhdittaa Aasiasta ja Afrikasta Suomeen tulevaa alhaisen osaamistason maahanmuuttoa, jotta suomalaisten työläisten palkkatasoa saadaan laskettua ja työehtoja heikennettyä.  

Talouspolitiikan täyskäännöksen ohella Suomen uuden hallituksen olisi syytä toteuttaa maahanmuuttopolitiikan täysreformi. Tarvittessa tämä uudistus olisi saatettava voimaan säätämällä uusi ulkomaalaislaki, joka korvaisi nykyisen ulkomaalaislain, joka on auttamatta vanhentunut Suomeen suuntautuneen muuttoliikkeen räjähtämisen vuoksi viimeisten vuosien aikana. Vielä 1990-luvulla nettomaahanmuutto Suomeen oli vain joitakin tuhansia vuodessa, kun se on viimeiset vajaa 10 vuotta ollut jo lähes 20 000 per  vuosi. Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa on asetettu tavoitteeksi laskea muuttoliike Suomeen 1990-luvun tasolle, jotta sosiaalinen rauha ja integraatioresurssien riittävyys säilyisi maassamme. Maahanmuuttoa Suomeen on mahdollista vähentää selkeiden muutosten kautta maamme ulkomaalaislakiin. Kaikkien ulkomaalaisten ja Suomen kansalaisten perheenyhdistämisten ehdoksi tulisi asettaa toimeentulovaatimus, jonka osalta nykyisin on liikaa poikkeuksia. Perheenyhdistämisten lisäehdoiksi voisi myös lisätä kahden vuoden asumisaikavaatimuksen, riittävän asunnon osoittamisen yhdistettävälle perheelle, 21 vuoden ikärajan avio- tai avopuolisoiden perheenyhdistämisissä, alkeellisen kielitaidon osoittamisvaatimuksen yhdistettävälle puolisolle ja riippumattomuuden sosiaalituista tiettynä ajanjaksona. Kansainvälisen suojelun myöntämistä tiukentamalla ja turvapaikanhakijoiden toimeentulotukea vähentämällä voitaisiin taas tehokkaasti vähentää turvapaikanhakijoiden hakeutumista Suomeen. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palautuksia olisi lisäksi vauhditettava nykyisestä. Pakolaiskiintiön kokoa voitaisiin myös tarkastella uudestaan ja kiintiön sisällytettävien kansalaisuusryhmien kotoutumisennusteelle olisi asetettava nykyistä suurempi merkitys kiintiöpakolaisia valittaessa. Työvoiman maahanmuutossa nykyiset käytännöt olisi säilytettävä, jolloin EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta Suomeen tulevan alhaisen osaamistason maahanmuuton kohdalla sovellettaisiin yhä saatavuusharkintaa.